Presidentin vaaleista

”Vilkas mielikuvitus on köyhän ainut huvitus” laulaa Junnu Vainio. Niinpä minäkin rupesin kuvittelemaan, miten voidaan tai olisiko voitu käyttää presidentin vaaleja mitenkään politiikkamme edistämiseen Suomessa. Mitä silloin pitäisi tai olisi voitu tehdä?
Miltä se mahtaisi näyttää kansan silmissä, jos olisimme koko kommunistien porukan voimin voineet unohtaa erimielisyytemme vasemmiston sisällä. Unohtaneet tällä kertaa miten se ja se on niin EU-myönteinen ja miten se siinä ja siinä hallituksessa teki semmoisia päätöksiä tai jätti tekemättä tämmöisiä ja sen vuoksi ei meille kelpaa. Unohtaneet senkin, että meille soveliaan vasemmistolaisen ehdokkaan pitää olla virheetön kaikin puolin, melkeinpä aito kommunisti, virheetön tietysti sekin.

Entäpä, jos olisimme koko porukan, tosin pienen mutta pippurisen, voimin ruvenneet yksissä tuumin tukemaan ja kutsumaan vasemmiston naisehdokkaita järjestämiimme tilaisuuksiin ja kannustamaan heitä niissä asioissa, jotka melkein tai ihan kokonaankin sopivat meidän ajatustapaan. Rakennettu tällä tavalla pitemmän tähtäimen yhteistä rintamaa uusliberalismia, kapitalismia ja oikeistoa vastaan. Sehän on meidän päälinja, strateginen tavoitteemme maailman muuttamiseksi. Eikä olisi välitetty, vaikka meitä olisi vähän hyljeksitty ja katsottu kieroonkin johtavien piirien taholta muissa vasemmistoleireissä. Erimielisyyksien sijaan olisimme ruvenneet lietsomaan yhteisiä kantoja Natosta, isäntämaasopimuksesta, asehankinnoista, EU:n militarisoinnista, Venäjä-suhteista, ympäristökysymyksistä, työttömien kyykyttämisestä, työajan lyhentämisestä. Käyttäneet mielikuvitustamme ja puolustaneet näkemyksiämme innolla somessa, toreilla ja turuilla.

Muistelleet miten Equadorin varapresidentti taannoin moitiskeli meitä eurooppalaisia vasemmistolaisia keskinäisestä riitelystä ja kannusti muutosvoiman kokoamiseksi ottamaan esille niitä asioita, joista olemme yhtä mieltä.

Kun olin päässyt kuvitelmissani tähän asti, tuli minulle hyvä, voimaantunut olo, enkä millään olisi halunnut herätä kylmään todellisuuteen. Onko todella mahdotonta kääntää katsetta menneisyydestä tulevaisuuteen ja puntaroida kiihkottomasti mitä meidän vähäisillä voimillamme kannattaa tehdä. Kansallismielisen, muukalaiskammoisen ehdokkaan puolesta liputtaminen, silloin kun tulevaisuuden haasteet odottavat meitä, on kuin se kuuluisa ilmavirta Saharaan. Mitään hyötyä siitä ei tulevaisuuden kannalta ole, jos olemme valmiit laittamaan köyhät toisia köyhiä vastaan. Sen sijaan, että näkisimme todellisen vastustajamme, suurpääoman ja kokoaisimme sitä vastaan yhteistä rintamaa.
Viimeksi äänestin Niinistöä vastaan, pitääkö nyt äänestää Nato-jäsenyyttä ja isäntämaasopimusta vastaan, vasemmistolaisuuden puolesta.