Sotapuolueiden liitto?

Toistuvasti on esitetty, että Venäjän toimet Ukrainan kriisin yhteydessä ja Krimin valtaus kansainvälistä oikeutta loukaten ovat nykyisen vastakkainasettelun syynä myös täällä Itämeren alueella. Silloin lienee paikallaan tutustua Ukrainan kriisin taustoihin.
Yhdysvaltojen ja Venäjän välit huonontuivat jo ennen Ukrainan kriisiä vuosien ajan. Alkusysäys riitelylle oli vuoden 2008 Venäjän ja Georgian välinen sota. Silloin alettiin lännessä puhua Venäjän uhasta, ”Venäjä, Venäjä, Venäjä”. Riita paheni vuonna 2011, kun länsiliittouma käytti Venäjän hyväksymää YK:n lentokieltoaluetta pommittaakseen ”lentokieltoa uhmaavia” Libyan armeijan panssarivaunuja.  Naton itälaajeneminen ja Naton toimet Jugoslavian hajoamissodassa olivat jo aiemmin ärsyttäneet Venäjää.
Syksyllä 2013 välit kärjistyivät Syyriassa. Kun Obama uhkasi pommittaa kansainvälistä oikeutta uhmaten Assadin hallitsemia alueita kiistassa kemiallisista aseista, Venäjä esti ilmahyökkäyksen toimittamalla ilmatorjuntaohjuksia Syyrian hallitukselle. Se oli liikaa Yhdysvaltojen ulkoministeriön johtoon nousseelle ”sotapuolueelle”. Se koostuu aseteollisuutta tukevien republikaanien ja demokraattien haukkojen muodostamasta liittoumasta. Uuskonservatiivisilla demokraattien haukoilla on messiaaninen, hyvän ja pahan vastakkainasetteluun perustuva maailmankatsomus.  Venäjälle haluttiin kostaa. Se esti osaltaan neuvotteluratkaisuun pääsemisen Ukrainassa.
Yhdysvalloissa käydään kovaa vääntöä sotapuolueen ja liennytystä kannattavien reaalipoliitikkojen välillä. Sotapuolue on ollut niskan päällä ja se on demonisoinut Putinin ja syyttänyt Venäjää uhaksi lähialueillaan. Sotapuolueen tukena on Yhdysvaltojen valtamedia, sen yksipuolista tilaa siinä suhteessa voi verrata sotilasdiktatuureihin.
Tämä on heijastunut myös Suomeen. Meillä ei ilmeisesti tunneta Yhdysvaltojen sisäistä kamppailua reaalipoliittisen liennytyksen ja vastakkainasetteluun perustuvan, ”uuden normaalin” välillä. Senkö vuoksi meille on syntynyt oma ”sotapuolue”, joka näkee ratkaisut vain voimapolitiikassa. Se pitää Putinin Venäjää turvallisuusuhkana ja hakeutuu sen vuoksi Yhdysvaltojen kylkeen. Ajattelu näyttää meilläkin saavan tukea keskeisiltä medioilta, on aivan kuin ”uusmilitaristinen” toimittajakunta leikittelisi sodalla.
On syytä tarkastella kriittisesti niin Venäjän oligarkkisen hallinnon kuin EU:n toimia ennen Ukrainan kriisiä ja sen aikana. Kattava ja perusteellinen arvio tarvitaan myös Yhdysvaltojen roolista Ukrainan tapahtumissa.
Mielestäni on tarvetta nykyistä monipuolisempaan turvallisuuspoliittiseen keskusteluun myös meillä Suomessa. Siihen Richard Sakwan teos ”Taistelu Ukrainasta, kuinka idän ja lännen intressit törmäsivät” antaa hyvin aineksia.

Turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön muutos

Sotilaallista liittoutumista avoimesti tai peitetysti ajavat tahot puhuvat usein ”turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön” muutoksesta. Siksi muka pitää hakeutua yhä syvemmälle läntiseen sotilasblokkiin ja olla valmis päättämään Naton täysjäsenyydestä.

Miten toimintaympäristö sitten on muuttunut Suomen lähialueella kylmän sodan päättymisen ja Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen? EU ja Nato ovat laajenneet Itä-Eurooppaan ja Baltiaan. Lisäksi Suomi on tehnyt kumppanuussopimuksen ja isäntämaasopimuksen Naton kanssa ja erilliset kahdenväliset sopimukset Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian kanssa. JEF-sopimuksella maamme liitettiin Iso-Britannian johtamiin nopean toiminnan joukkoihin. Viimeksi Suomi on liittynyt EU:n puolustusyhteistyöhön. Tavallinen kansalainen on huomannut muutoksen toistuvista ilmasotaharjoituksista ja kasvaneesta Venäjän uhalla pelottelusta.

Ratkaisut on tehty johtavien poliitikkojen ja upseerien pienessä piirissä keskustelematta kunnolla edes eduskunnassa. Yhdysvaltojen lentokoneiden vierailu vuonna 2016 Rissalaan oli osa Naton yleiseurooppalaista voimannäyttöä Venäjälle, ja USA kutsui tänne itse itsensä. Tämä tuli yllätyksenä poliitikoille.
Pelkistäen voikin sanoa, että Suomen toimintaympäristöä on eniten muuttanut Naton sotilaallisen läsnäolon lisääntyminen Itämerellä - Baltiassa ja Puolassa. Onko vastaus tähän luopuminen lopustakin sotilaallisesta liittoutumattomuudesta?

Suomen maantieteellinen, geopoliittinen asema ei kuitenkaan ole muuttunut. Lähellämme sijaitsee miljoonakaupunki Pietari, jonka turvallisuudesta naapurimaamme on kiinnostunut kuten ennenkin. ”Maantieteelle emme voi mitään”, sanoi Paasikivi. Moskovassa pitää voida luottaa siihen, ettei Venäjään kohdistu sotilaallista uhkaa Suomen alueelta. Jatkosodan jälkeen tämä ymmärrettiin Suomen poliittisessa johdossa, ja tämä on liittoutumattomuuden muuttumaton perusta. Siitä luopumiseen tarvitaan vahvat syyt, koska se on olennainen osa alueellista vakautta ja sillä on kansan laaja tuki. Löysät puheet Venäjän uhasta eivät tähän riitä. – Sotilaallinen liittoutuminen taas varmistaisi, että joutuisimme suurvaltakriisissä osapuoleksi.

Olen iloinen, että eduskuntapuolue Vasemmistoliitto esittää ns. isäntämaasopimuksen irtisanomista, ja odotan innolla presidenttiehdokkaiden kantaa asiaan. Toivottavasti keskustelu Suomen turvallisuuspolitiikasta nyt monipuolistuu viimeaikaisen sotilaallisen intoilun sijaan.

Suurin toimintaympäristön muutos Suomenkin kohdalla on ilmastonmuutos, eikä siihen vastata suurillakaan sotaharjoituksilla, asevarustelua lisäämällä tai sotilaallisella liittoutumisella - ne vain pahentavat tilannetta. Resurssit tarvitaan ilmastokriisin ratkaisuun.

Trollijahdissa

Tarjoan oman kotikutoisen selityksen Venäjän trolleille meillä Suomessa. Luovutan sen aivan ilmaiseksi jahtaajille, eihän minulle kukaan maksa mielipiteistäni, perustelluistakaan.

Kylmän sodan päättymisen ja Neuvostoliiton romahduksen jälkeen Suomi kytkettiin pikaisesti Naton kumppanuuteen. Yhteistyö on syventynyt Naton ja ”lännen” kanssa jatkuvasti. Hyökkäyssotaan mahdollistava ns. isäntämaasopimus solmittiin syksyllä 2014. Vuonna 2016 solmittiin kahden väliset sopimukset Yhdysvaltojen ja Iso -Britannian kanssa ja tänä vuonna sopimus Iso-Britannian johtamien nopean toiminnan JEF -joukkojen kanssa. Ne voivat operoida maailmanlaajuisesti ja osallistua hyökkäystoimiin Suomen alueelta.
Tämä kehitys on tapahtunut pienen piirin päätöksin ja sen vuoksi ratkaisujen nauttima kunnioitus kansan syvien rivien keskuudessa ei välttämättä ole korkea.

Suuret mediatalot ovat rummuttaneet vuosia välttämättömyyttä liittyä Natoon Venäjän uhan vuoksi. Ukrainan kriisi sai ne aivan hekuman valtaan. Lähes päivittäin iltapäivälehtien lööpit ja Hesarin ja Ylen uutiset kertoivat, millainen mörkö Venäjä on.

Kun Venäjän sotilaallinen uhka ammuttiin alas, syntyi väite Venäjän aggressiivisesta informaatiovaikuttamista, hybridisodasta. Sitä harjoittaa, väitteen mukaan Pietarissa oleva trollitehdas. Niinpä Suomessa alkoi trollijahti. Kaikki tämä tapahtui suuren julkisen kohun vallitessa. Ja rupesihan trolleja löytymään, kuten noitia aikanaan. Puolustushallinnon tutkija oikein listasi nimeltä mainiten Venäjän trolleja. Niitä sai myös paljastaa Ylen toimittajalle ja hän laati sitten aiheesta uutisartikkelinkin. Homma jatkuu, vaikka itse puolustusministeri on epäillyt tarvetta siihen. Taitaa olla järkevämpi kuin jotkut alaisensa.

Aihetta on käsitelty julkisuudessa hyvin yksipuolisesti. Äänessä ovat olleet trollien metsästäjät, kuten torstain 23.11. Yle-puheen ohjelmassakin.

Kaikesta rummutuksesta ja trollien jahtaamisesta huolimatta Suomen kansan enemmistö ei lämpene sotilaalliseen liittoutumiseen. Kyllä kansan keskuudessa Natoon hivuttaminen tajutaan, sen vuoksi on hermostuttu jatkuvaan, yksipuoliseen mediavyörytykseen. Somessa kielenkäyttö kovenee ja kohdistuu nimittelynä henkilöön. Siitä ovat saaneet osansa Venäjän trollien metsästäjätkin. Eikä siihen tarvita mitään Pietarin trollitehdasta, pystymme siihen itsekin kiukuspäissämme ja vielä paremmin.

Onko meillä tähän varaa?

Nyt pitäisi eduskunnassa vaatia julkisiksi puolustusvoimissa tehdyt laskelmat hävittäjien elinkaarikustannuksista. Myös Hornettien osalta aikanaan tehdyt laskelmat, niitäkään ei ole julkaistu.

Tämä sen takia, koska jo Hornettien hankinnassa eduskuntaa harhautettiin hävittäjien todellisen hinnan suhteen. Puhuttiin 1,6 miljardin euron hankinnasta, rahaa on mennyt jo 15 miljardia. Samaa harhautusta yritetään tälläkin kertaa, todellisista kustannuksista vaietaan.

Kanadassa rynnäkköhävittäjä F-35 hankinta ilmavoimille on jäissä korkean hinnan vuoksi. Sikäläisten laskelmien perusteella Suomen kuudenkymmenen F-35 koneen elinkaarihinta voisi olla jopa tähtitieteelliset 60-80 miljardia. Puolustusvoimissa on varmasti tehty tarkatkin laskelmat, ne pitää saada julki. Tiukan talouskurin ja leikkausten aikana ei ole varaa hölmöilyyn.


Suomen puolustus ei tarvitse maailman kalleinta ja epävarminta asejärjestelmää, F-35 hävittäjiä korvaamaan vanhenevia Hornetteja. Ne eivät sovellu ensinkään sotilaalliseen maanpuolustukseen. Pelkästään elektroninen häirintä estää niiden toiminnan. Tai sotatilanteessa ne voidaan tuhota lentokentille maasta käsin jopa 500 kilometrin päästä ja loput ilmaan.

F-35 tyyppinen rynnäkköhävittäjä, jota Suomeen ajetaan kuin käärmettä pyssyyn on itse asiassa ilmaan nostettu tykistölaite. Mutta kymmenen kertaa kalliimpi ja paljon haavoittuvampi kuin maasta toimivat nykyiset panssaroidut, itseliikkuvat tykistöjärjestelmät.

Miksi näin mieletön hanke sitten etenee? Aseteollinen kompleksi tunkee tavaraa markkinoille USA:ssa, ne pitää myydä. Sitä varten tuotetaan viholliskuvia. Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto oli hyvä vihollinen, nyt Venäjä kelpaa ainakin Suomen eliitille. Hornettien hankinnalla Suomi kytkettiin Nato-kumppanuuteen. Se on vienyt meidät Afganistaniin sotimaan, Irakiin kouluttamaan poliiseja, osapuoleksi terrorisminvastaiseen sotaan. Onko ajan kysymys, koska meillekin tulee pommeja perunalastin sijaan?

Norjaan F-35 suorastaan pakotettiin, koska kone on myös uudenaikainen elektroninen vakoilujärjestelmä ja Norjasta käsin voidaan seurata Jäämeren ja Kuolan alueella Venäjän toimintaa. F-35 rynnäkköhävittäjän hankinnalla Suomi kytketään mukaan Pietarin ja Kuolan alueen vakoiluun.

Ilmatilan valvontaan meille riittää mainiosti yksi lentolaivue, noin 20 konetta. Siihen Hornetit kelpaavat vielä vuosiksi.

Mitään aihetta hötkyilyyn ei siis ole. Missään tapauksessa rahoja ei kannata upottaa ”Kankkulan kaivoon” ja joutua asebisneksen nenästä vetämäksi.

Suomelta kaivataan aloitteita rauhan ja vakauden lisäämiseksi omalla lähialueellamme, ei lisääntyvää sapelinkalistelua.