maanantai 10. joulukuuta 2018

Rasismin syistä

Tärkeässä mielipidekirjoituksessa (Karjalainen 5.12.) vaaditaan, että ”nyt on aika kuunnella ja uskoa niitä, joiden arkea rasismi koskettaa”. Rasismin syiden ymmärtämiseksi on mielestäni tärkeää kuunnella myös niitä, jotka syyllistyvät rasismiin.  Tulee nähdä ”yhteiskunnan rakenteissa piilevä rasismi”, kuten kirjoittajat huomauttavat. Vain siten voimme löytää toimivat keinot vapautua tästä ihmisarvoa polkevasta, syövän kaltaisesta yhteiskunnallisesta taudista.

Mikä osuus on hyvinvointivaltion murentamisella rasismin synnyn taustalla? Kun koulupojat eivät saa oppimiseen tarvitsemaansa tukea. Kun työttömiä nöyryytetään ja pakotetaan palkattomaan työhön, vaikka perustuslaki takaa oikeuden sosiaaliturvaan. Tai kun työntekijän on yritettävä pärjätä nollatuntisopimuksella tai pieneläkeläisen köyhyysrajan alapuolella olevilla tuloilla. Tai kun ihminen ohjataan sosiaaliturvan täydennykseksi leipäjonoon. Kun työnantajat polkevat työ- ja palkkaehtoja ulkomaisella halpatyövoimalla.

Samaan aikaan rikkaat rikastuvat ja maksavat jopa alempaa veroprosenttia kuin peruspäivärahaa saava työtön. Helsingin pörssi on jakanut vuosittain ennätysosinkoja, jopa yli kymmenen miljardia kerrallaan. Pääomatulot on vapautettu kuntaverosta kokonaan, vaikka sosiaali-, terveys- ja koulutuspalvelut ovat rikkaidenkin ulottuvilla. Kuntien valtionavut ovat riittämättömät ja niinpä kunnat leikkaavat palvelujaan. Ne ovat kuitenkin tärkeitä juuri pienituloisille ihmisille.

Sosiaalitukien väärinkäytöksistä pidetään meteliä ja Kela perii ne takaisin sentilleen. Suurempia summia jää kuitenkin käyttämättä, kun asiakkaat eivät tunne oikeuksiaan. Suurtyöttömyys johtaa kovenevaan kilpailuun yhteiskunnassa, turvattomuus kasvaa, monet kokevat toivottomuutta ja yksinäisyyttä ongelmiensa kanssa.  He eivät tule nähdyiksi, katoavat. Joillekin muukalaisviha ja pakolaisvastaisuus tarjoaa tavan tulla hyväksytyksi edes jossakin. Rasistiporukassa voidaan purkaa kiukkua myös kaikkia ”herroja” kohtaan.

Tämä sopii rikkaalle eliitille vaarattomana toimintana, sillä oikeistopopulistit ja äärioikeisto hyväksyvät leikkauspolitiikan ja suuntaavat katkeruuden toisiin köyhiin. Suurten pääomien omistajat, jotka ovat keränneet hyödyn eriarvoistavasta politiikasta, voivat köllötellä rauhassa vaikka ”veroparatiisissa”, sillä välin kun köyhät kivittävät toisiaan.
Kun työväenliike puhuu rasismin rakenteellisesta luonteesta ja vaatii muutosta leikkauspolitiikkaan. Silloin toisenlainen maailma on mahdollinen.

maanantai 26. marraskuuta 2018

Ilmastonmuutos voidaan pysäyttää

Uusin kansainvälinen ilmastoraportti on vakavaa luettavaa. Ilmastonmuutos on välitön uhka ihmisten hyvinvoinnille ja turvallisuudelle. Päästöjen vähennykset ja toisaalta hiilinielut ovat nopeimmat keinot pysäyttää vaarallinen kehitys. Suomen ilmastopaneelin puheenjohtajan professori Markku Ollikaisen mukaan biopolttoaineiden päästöt ovat nelinkertaiset fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna. Ne eivät ole siis ratkaisu. Metsä on suurin hiilinielu Suomessa, mutta nyt hakkuita aiotaan lisätä laajentuville sellumarkkinoille. Lisähakkuut aiheuttavat hiilivarastojen pienenemisen. Se johtaa kasvihuonekaasujen merkittävään kasvuun ja mitätöi muiden sektoreiden tuottamat päästövähennykset. Jotta me tukisimme hiilen sidontaa, puiden on annettava kasvaa vanhemmiksi ja järeämmäksi.

Kun emme lisää metsien hakkuita nykyiseltä tasolta, teemme jo merkittävän ilmastoteon tuleville sukupolville. Sillä hiilinieluja tarvitaan juuri nyt ja lähivuosina.
Toinen helppo keino on jättää hallituksen suunnittelemat miljardeja maksavat uudet hävittäjät ja sotalaivat hankkimatta. Koska niillä ei torjuta ilmastonmuutosta, todellista turvallisuusuhkaamme. Asevarustelu ja sotiminen tuottavat jopa kuudenneksen suorista päästöistä, eikä niitä edes lasketa mukaan. Pahinta on kuitenkin tarpeellisten resurssien hukkakäyttö, on arvioitu että tiedemiehistä jopa neljännes työskentelee sotateollisuuden parissa. Kolmantena suurena ongelmana on asevarustelun vaikutus kansainvälisiin suhteisiin. Se pahentaa suurvaltojen vastakkainasettelua ja vaikeuttaa välttämätöntä yhteistyötä ilmastonmuutoksen torjumiseksi käytännössä.

Suomella on siis mahdollisuus olla uudenaikaisen ajattelun edelläkävijänä pysyttämällä metsänhakkuut nykyisellä tasolla ja toimimalla aloitteellisesti aseriisunnan puolesta, jännityksen kiristymistä vastaan. Valtiovallan toimin voidaan ryhtyä uusiutuvan energian tuotannon ja säästön edistämiseen. Se voi työllistää merkittävästi. On hyvä muistaa, että nykyisestä sähköntuotantokapasiteetista on aikanaan VTT:n johtavan tutkijan Pasi Vainikan mukaan luotu valtion toimenpiteillä ainakin kaksi kolmannesta. Luopumalla hävittäjien velkahankkeesta nekin varat voidaan käyttää järkevämmin julkisiin investointeihin uusiutuvan energian hyväksi. Silloin tulevat sukupolvet voivat kiittää meitä.

tiistai 20. marraskuuta 2018

Kokemuksia liittoutumisesta ja liittoutumattomuudesta

Liittoutumisen kannattajat käyttävät perustelua, että Suomi kuuluu länteen ja sen vuoksi on hakeuduttava Naton kylkeen, niin lähelle kuin mahdollista, vaikka kansan enemmistö täysjäsenyyttä vastustaakin. Muuten joudumme Putinin Venäjän ”etupiiriin”. Varsinkin mediassa on keksitty monenlaista uhkaa Venäjän taholta, vaikka hyvin tiedetään ettei Venäjällä ole mitään vaatimuksia Suomen suhteen. Nykyinen vakaa tilanne maidemme välillä vastaa myös Venäjän turvallisuusintressiä tällä suunnalla.

Suomi on kuulunut kulttuurisesti ”länteen” katolisuuden tulosta asti, mutta maantieteellisesti olemme idän ja lännen välissä. Pienen maan vastuullinen poliittinen johto ottaa tämän huomioon, eikä suin päin ryntää liittoutumaan sotilaallisesti kenenkään kanssa. Varsinkin kun meillä on hyvät kokemukset viime sotien jälkeiseltä ajalta YYA:n aikanakin sotilaallisesta liittoutumattomuudesta. Presidentti Kekkonen korosti voimakkaasti puolueettomuutta suurvaltojen välissä ja halusi turvata sillä ulkopoliittisen liikkumavaran. Se antoikin mahdollisuuden aktiivisiin rauhanaloitteisiin ja toi tunnustuksena ETYK:in isännyyden vuonna 1975.

Toisenkinlaisesta politiikasta on kokemusta. Suomessa etsittiin 20- ja 30-luvuilla turvaa maamme ulkopuolelta ja lopulta jouduttiin 1941 Hitlerin Saksan liittolaiseksi hyökkäyssotaan Neuvostoliittoa vastaan. Sotilasjohto oli jääkäritaustansa ansiosta erittäin aktiivinen Saksan-suhteiden rakentaja. Akateeminen Karjala-Seura ja suojeluskunnat muokkasivat henkistä ilmapiiriä vihollisuuksille otolliseksi. Niinpä syksyllä 1939 Moskovaan lähteviä neuvottelijoita evästettiin kansanjoukkojen toimesta ”ei tuumaakaan isänmaasta” ja ulkoministeri Erkko antoi neuvottelijoille ohjeen ”unohtakaa että Venäjä on suurvalta”. Niinpä rajaa ei suostuttu siirtämään 70 kilometrin, silloisen tykinkantaman päähän Leningradista. Paasikivi totesikin myöhemmin, talvisota oli ”Erkon sota”. Valitettavasti Erkon arkiston salassapitoa jatkettiin vuosituhannen alussa 30 vuodella lukuunottamatta kahta tutkijaa.

Sodissa menetettiin kaatuneina 95 000 nuorta miestä ja Karjala. Henkisesti ja ruumiillisesti vammautuneita oli moninkertainen määrä. Tämän päivän sodat ovat vielä kauheampia, uhreista 80-90 prosenttia on siviilejä - naisia, lapsia ja vanhuksia. Erityisesti naisten kohtalo on hirvittävä, raiskauksista on tullut yksi sodankäynnin muoto.
Suurvaltasota saattaisi johtaa jopa laajamittaiseen ydinaseiden käyttöön, jonka seurauksia on vaikea edes kuvitella. Siinä sodassa ei ole voittajia.
Sen vuoksi pienen maan on kansalaisten turvallisuuden vuoksi viisainta tehdä rauhanaloitteita, edistää diplomaattisia ratkaisuja ja tukea aloitetta ydinaseettomasta maailmasta.

Naton kanssa marjassa?

Suomi osallistuu loka-marraskuun vaihteessa Pohjolan suurimpiin Naton järjestämiin sotaharjoituksiin kylmän sodan jälkeen. Rovaniemi on yksi Trident Juncture-harjoituksen tukikohta. Harjoituksen pääpaino on kansainvälisissä tehtävissä. Sellaisissa on mukava lennellä tulevilla hävittäjillä. Ilmavoimat haluaa Hornetien tilalle kalleimmat koneet Yhdysvalloista miljardien velkarahalla. Ja ne lentävät vain myyjän luvalla.
Samanaikaisesti Itämeren alueella järjestetään merellinen Northern Coasts 18 -harjoitus. Suomen johtamaan harjoitukseen osallistuu Ruotsin lisäksi Yhdysvallat ja kymmenen muuta Nato-maata. Itämeri on Venäjälle tärkeä ulkomaankaupan reitti.

Suomi on siis Nato-harjoituksissa Venäjän rajan tuntumassa, vaikka emme kuulu sotilasliittoon. Rovaniemelle ilmestyy taas amerikkalaisia hävittäjiä ”demokratiaa puolustamaan”. Näinhän meille viime vuonna perusteltiin amerikkalaisten koneiden osallistumista sotaharjoituksiin Lapissa. Kaksi vuotta sitten Keski-Euroopassa pidettyjen sotaharjoitusten yhteydessä amerikkalaiset kutsuivat itsensä Rissalaan halutessaan ”näyttää voimaa venäläisille”.

Vuoden alussa tehdyn Reserviläisliiton kyselyn mukaan vain kahdeksan prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että Suomen kannattaisi järjestää puolustuksensa ensisijaisesti Nato-jäsenyyden varaan. Kokoomuksenkin kannattajista vain vajaa neljännes halusi Natoon, jota Venäjä pitää vihollisenaan.

Silti Suomea on ujutettu sotilaiden ja puolustushallinnon korkeiden virkamiesten voimin Naton kylkeen muun muassa isäntämaasopimuksella ja kahdenvälisin sopimuksin Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen kanssa. Samalla on siirrytty harjoittelemaan sotimista yhdessä sotilasliiton kanssa.  Nato-maiden ”kansainvälisistä tehtävistä” ja ”demokratian puolustamisesta” on maailmalla vain ikäviä kokemuksia Afganistanista Syyriaan. Miljoonien ihmisten sotapakolaisuus ulottuu Eurooppaankin.

Kun Venäjä vastaa omalla voimannäytöllään Natolle, kierre on valmis ja pahenee joka kerta, kun panoksia nostetaan. Tämä on mieletöntä voimavarojen tuhlausta todellisen turvallisuusuhan, ilmastonmuutoksen edessä. Erityisen vaarallista se on näin ydinaseiden aikakaudella. Vahingossakin voi syntyä mittaamatonta tuhoa.
Suomen olisi viisasta keskittyä ajamaan aseidenriisuntaa ja diplomaattisia ratkaisuja sotilaallisen vastakkainasettelun sijaan. Erityisen kiireellisiä olisivat aloitteet ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.
Vasemmistopuolueet voisivat Britannian työväenpuolueen esimerkin mukaisesti asettua selvästi oikeiston politiikkaa vastaan. Silloin olisi mahdollista palauttaa käytännössä sotilaallinen liittoutumattomuus suomalaisten enemmistön tuella.

Hävittäjät vai itsenäinen puolustus?

Olemme saaneet seurata puolustusvoimien 100-vuotisjuhlakiertuetta kalustoesittelyineen, taistelunäytöksineen ja juhlakonsertteineen. Tässä yhteydessä on oivallinen tilaisuus pohtia Suomen puolustusvoimien tehtävää nykyajan maailmassa.

Jo 70 vuotta maamme turvallisuus on perustunut rauhantahtoiseen ulkopolitiikkaan ja uskottavaan, itsenäiseen puolustukseen. Näin jopa YYA-sopimuksen kireimpinä vuosina. Jotain tuntuu muuttuneen, kun Suomeen ollaan hankkimassa maailman kalleinta ilmaan nostettua tykistölaitetta, F-35 rynnäkköhävittäjää. Koneiden ostohinta on 10 miljardia, elinkaarikustannukset 30-40 miljardia ja niiden ohjausjärjestelmä toimii vain myyjän luvalla. Hanke näkyy jo Sipilän hallituksen esityksessä kehysbudjetiksi vuosille 2019 -2022, jossa vuotuiset puolustusmenot nousevat 2,9 miljardista 4,5 miljardiin.
Itse asiassa turvallisuuspolitiikan muutos tapahtui jo Hornetteja hankittaessa 90-luvun alussa. Nekään eivät ole lentäneet ilman Naton tukea, vaikka suomalaisten selvä enemmistö ei kannata järjestön jäsenyyttä. Päätös tehtiin hyvin pienessä piirissä ja eduskuntaa harhautettiin riisutun version hinnalla ja katteettomilla lupauksilla vastakaupoista. Hornettien hinta kuitenkin moninkertaistui alkuperäisestä ja söi suhteettomasti puolustusbudjetin varoja. Se johti varuskuntien lakkauttamisiin ja jälkeenjääneisyyteen maavoimien, muun muassa ilmatorjunnan osalta.

Ilmatorjunnan entinen tarkastaja eversti Ahti Lappi on arvostellut hävittäjähankintaa Ilmatorjuntalehdessä 3/2015 kalleuden ja haavoittuvuuden vuoksi. Ilmatorjunta maksaa vain murto-osan hävittäjien hinnasta ja liikkuvalle alustalle sijoitettuna aseet ovat vaikeasti tuhottavissa. Ne ovat myös täysin meidän omassa kontrollissa. Eversti evp. tutkija Pekka Visurin mukaan hävittäjillä ei ole sotilaallista merkitystä maanpuolustuksen kannalta. Maallikkona joutuu kysymään; kenen tarpeisiin näitä koneita oikein ollaan hankkimassa. Muistamme, kuinka Alexander Stubb oli aikanaan halukas viemään Suomen mukaan Libyan pommituksiin. Ranskan pääministeri Macron kosiskelee meitä nyt sotimaan Afrikkaan.

Olemme vuosien ajan eläneet leikkauspolitiikan aikaa, jolloin kaikesta tarpeellisesta on jouduttu tinkimään julkisissa palveluissa. Sosiaaliturvan jälkeenjääneisyyttä ei ole pystytty korjaamaan ja työttömien, eläkeläisten ja opiskelijoiden ahdinko jatkuu.

Eikö tässä tilanteessa kannattaisi vakavasti harkita hävittäjähankintaa ja asevarustelun paisuttamista, ettemme tekisi virhearvioon perustuvaa kallista ratkaisua. Siksi on syntynyt nettiadressi otsikolla Hävittäjähankinta uuteen harkintaa - miljardit hyötykäyttöön, jossa vaaditaan avointa keskustelua koko yhteiskunnassa hankkeen tarpeellisuudesta https://www.adressit.com/havittajakaupat_uuteen_harkintaan_-_miljardit_hyotykayttoon.

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Mihin USA meitä tarvitsee?



Eliittimme piirissä on viime vuosina voimistunut halu tukeutua liittolaisuuteen Yhdysvaltojen kanssa. Siinä tarkoituksessa hallitus on tehnyt kahdenvälisen yhteistyösopimuksen vuonna 2016 ja tänä vuonna yhdessä Ruotsin kanssa kolmen välisen sopimuksen Yhdysvaltojen kanssa. Näin yritetään kiertää kansan sitkeää Nato-jäsenyyden vastustusta. Näistä sopimuksista ei ole käyty edes eduskunnassa laajempaa keskustelua. Puhumattakaan avointa kansalaiskeskustelua siitä, mihin tällainen liittoutuminen maailman mahtavimman sotilasmahdin kanssa voi meidät johtaa.

Niiden, jotka sinnikkäästi uskovat apuun merten takaa sotilaallisen kriisin uhatessa meitä, kannattaa tutustua Yhdysvaltojen kantaan, kun Natoa perustettiin. Eurooppalaiset halusivat sopimukseen automaattisen turvallisuustakuun, mutta Yhdysvaltojen neuvottelijat tiesivät, ettei kongressi suostuisi luopumaan perustuslaillisesta oikeudestaan päättää sodasta ja rauhasta, semminkään jonkun kaukaisen tuiki tuntemattoman maankolkan vuoksi. Niinpä Natossakin Yhdysvallat, sen kuuluisan 5. artiklan mukaan ”auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta sopimuspuolta tai sopimuspuolia ryhtymällä välittömästi, yksin tai yhdessä toisten sopimuspuolten kanssa, sellaiseen toimintaan, jonka se arvioi tarpeelliseksi”.
Asiaa ei muuta miksikään Naton apulaispääsihteerin hehkutus turvatakuista Suomen vierailullaan. Se on pelkkää mielikuvamainontaa, kun haetaan maksajia kasvavalle asevarustelulle.

Yhdysvallat tarvitsee meitä välittömästi Baltian puolustukseen ja aseiden ostoon. Yhdysvalloista on hankittava F-35 hävittäjiä vähintään kymmenellä miljardilla ja sotalaivoja 1,2 miljardilla eurolla. ”Läntiseen” arvoyhteisöön kelpaaminen vaatii puolustusmenojen rajua lisäämistä. Hallitus esittääkin 40 prosentin lisäystä 2,9 miljardista 4,5 miljardiin vuoteen 2022 ulottuvassa kehysbudjetissa.
Yhdysvallat tarvitsee meitä myös sotimaan eri puolilla maailmaa. Olemme olleet jo Afganistanissa ja Irakissa turvaamassa ”demokratiaa ja ihmisoikeuksia”. Uudet hävittäjät aseistetaan jo alun perin hyökkäystehtäviin toisin kuin Hornetit, jotka muutettiin matkan varrella torjuntahävittäjistä rynnäkkökoneiksi. Tänä vuonna niihin lopulta saadaan ilmasta maahan ammuttavat ohjukset ja olemme valmiit tositoimiin, kun vain kutsu käy.

Suurvallan kanssa voi joutua myös rikoskumppaniksi, kuten on käynyt Romanialle ja Liettualle yhteistyössä CIA:n vankien laittomissa pidätyksissä ja kidutuksissa. Viroon on tullut sinkkiarkkuja ulkomaisilta sotaretkiltä. Liittolaisuus maailman mahtajan kanssa kaventaa ulkopoliittista liikkumavaraa. Suomellakaan ei ollut kanttia liittyä YK:n ydinaseidenkieltosopimukseen Yhdysvaltojen kielteisen kannan vuoksi.

Kannattaako meidän vaarantaa haurasta turvallisuuttamme epävarmalla liitolla, jossa joudumme suoraan suurvaltojen pelinappulaksi ja maailman mahtajan etujen toteuttajaksi. Semminkään, kun ne eivät tippaakaan auta meitä todellisten turvallisuusuhkien: köyhyyden, ydinaseiden, ilmastonmuutoksen ja ekologisen kriisin ratkaisemisessa. Päinvastoin syövät niiltä resursseja.

lauantai 2. kesäkuuta 2018

Vuosisadan puhallus

Tekeillä on vuosisadan puhallus: hallitus valmistelee monitoimihävittäjien hankintaa, johon tulevina vuosina uppoaa kymmeniä miljardeja. Jo nyt Sipilän hallitus esittää sotilasmenojen korottamista vuoteen 2022 mennessä 40 prosenttia, 4,5 miljardiin euroon nykyisestä 2,8 miljardista. Samaan aikaan leikataan työttömiltä etuuksia, ja koulutukseen tai vanhusten, lasten ja vammaisten kunnolliseen hoivaan ei riitä rahaa.

Ilmavoimissa on seinällä jo vuosia roikkunut kuva F-35 -hävittäjästä. Se on maailman kallein ilmaan nostettava tykistölaite, joka kuljettaa paria pommia. Sotatilanteessa hävittäjät tuhotaan ensimmäiseksi. Pienen maan on mahdoton puolustautua niillä suurvallan hyökätessä ylivoimalla, kuten hyökkääjä tekee. Tänä päivänä suurvallatkin käyttävät yhä enemmän ohjuksia, raketinheittimiä ja miehittämättömiä koneita iskuissaan.

Tällä vuosituhannella käydyissä sodissa hävittäjällä on todistetusti ammuttu alas yksi hyökkääjän kone. Viimeinen koneiden ilmataistelu tunnetaan Falklandin sodasta v. 1982. Viimeisinä 50 vuotena hävittäjätorjuntojen osuus pudotuksista alivoimaisella puolella on kolme prosenttia ja ilmatorjunnan osuus 97 prosenttia, toteaa ilmatorjunnan ent. tarkastaja ev. Ahti Lappi Ilmatorjunta-lehdessä 3/2015. Ilmatorjunnan hinta on murto-osa hävittäjien hinnasta ja tekniikka kehittyy jatkuvasti.

Maailman kallein rynnäkkökone toimii vain Yhdysvaltojen teknisellä tuella, siis sen hyväksymissä operaatioissa. Silloin syntyy painetta lähteä Baltiaakin kauemmas sotimaan kriisinhallinnan nimissä. Ranska tarjoaa nyt tilaisuutta EU:n sotilaallisessa ytimessä yhtiöidensä ”puolustamiseen” entisissä siirtomaissa Afrikassa. Puolustusministeriön ylijohtaja Janne Kuuselan mukaan kokoon halutaan maaryhmä, joka tarpeen vaatiessa on halukas tekemään vaativiakin sotilaallisia interventioita. Niihin uusi hävittäjä sopii hyvin. Osaa sotilaista ja poliitikoista tositoimet houkuttelevat – muistammehan Stubbin innon Libyan pommittamiseen.

Hävittäjän todellisia kustannuksia ei tiedetä. Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg hehkutti ilmavoimien komentajana kymmenen vuotta sitten Siivet-lehdessä: ”Jos F-35 hinta on 60 miljoonaa dollaria, niin rasite Suomen BKT:lle on pienempi 2020 luvulla kuin Hornetin rasite 1990-luvulla. Sitä ei ole kukaan kiistänyt.” Tämän kiisti sittemmin aika. Yhden koneen elinkaarihinta arvioidaan jo yli 600 miljoonaksi dollariksi. Ilmavoimia ei tämäkään hirvitä, vaan lelu pitäisi saada.

Kanadalle myytiin F-35 konetta, mutta uusi hallitus pisti hankkeen jäihin jatkuvasti kohoavan hinnan vuoksi: Kanadassa 65 koneen hinta-arvio liikkuu 60 miljardista dollarista ylöspäin. Valmistajalle Suomen saman kokoinen konehanke on iso bisnes, joten lobbaus, lahjonta, uhkailu ja kiristys on varmasti sakeaa.

Meille kone on iso lunnasraha kuvitellusta Yhdysvaltojen suojelusta pahassa maailmassa. Tosiasiassa Yhdysvallat ei koskaan sitoudu täysin, vaan jättää harkintavallan itselleen. Prof. Pekka Visurin mukaan se näkyy Naton peruskirjaa myöten. Tosiasiassa F-35-hävittäjän hankinta lisäisi paineita alistua jatkuvaan kuuliaisuuteen Yhdysvaltojen politiikkaan. Se olisi alistumista militarismiin, imperialismiin ja vanhanaikaiseen turvallisuusnäkemykseen.
Sillä mitä hävittäjät auttavat meitä maailmassa, jossa voi olla liikkeellä 700 miljoonaa ”ilmastopakolaista”?

Tärkeintä maanpuolustusta ovatkin ydinaseiden ja ekologisen kriisin aikakaudella rauhanaloitteet ja diplomatia. Parasta turvallisuuspolitiikkaa on hyökätä köyhyyden ja osattomuuden kimppuun korjaamalla tulonjakoa – koko maailmassa.  Siinä eivät hävittäjät auta. Sen vuoksi onkin syntynyt kampanja -Hävittäjämiljardit hyötykäyttöön https://www.facebook.com/stopF35/

Ei iskua Syyriaan

Huhtikuun 14 vuonna 2018

Sotahaukat ovat iskeneet Syyriaan ojentaakseen Assadia sotarikoksista. Tosin kemiallisen aseen käytöstä on vain ollut median kertomuksia, ei tutkittua tietoa. Isku Syyriaan on toteutettu kyseenalaisin perustein, tekemättä kunnon arviota sen vaikutuksista.

Tällä kertaa ohjusannos tuplattiin viime vuodesta noin sataan. Ne maksavat pari miljoonaa dollaria kappale. Aseteollisuus on siis jo voittanut tämänkin sodan.
”Lännen” sotahaukkoina ovat jälleen olleet Yhdysvallat, Ranska ja Iso-Britannia. Ranskan Macronilla on ongelmia lakkoliikkeen vastustaessa työehtoja heikentäviä ”uudistuksia”, ja Britannian Maylla on päänsärkynä Brexit ja alhainen suosio. Trumpin hallinto on epäsuosittu, hajanainen ja rikostutkintojen kohteena. Ulkoista vihollista siis kaivataan.

Samat maat ovat ”Syyrian ystävinä” myyneet aseita Syyrian oppositiolle yli 20 miljardin arvosta. Maltillinen oppositio on sodassa tuhoutunut ja ääri-islamistit nousseet keskeiseksi hallituksen vastavoimaksi. Maiden Nato-liittolainen Turkki miehittää kurdien demokraattista Afrinia Pohjois-Syyriassa.
Vuonna 2001 Yhdysvallat hyökkäsi liittolaisineen tekaistuin perustein Afganistaniin, vuonna 2003 Irakiin. Vuonna 2011 ajettiin Libya kaaokseen syrjäyttämällä Moammar Gaddafin hallinto. Viimeksi on Syyria ajettu sisällissotaan ja kaaokseen. Tuloksena on valtava pakolaisongelma lähialueella, pieni osa heistä on tullut Eurooppaan.

Sotimisen inhimillinen ja taloudellinen hinta on suunnaton. Talousnobelisti Joseph Stiglitz laski vuonna 2015, että Irakin sota oli maksanut Yhdysvalloille 6000 miljardia dollaria, josta valtaosa päätyi sotabisnekseen sijoittaneiden taskuun. Bisneseliitti on kyennyt johtamaan sotahaukkojen avulla politiikkaa ja tekemään jännityksen kiristämisestä ja vastakkainasettelusta normaalia politiikkaa. Iskut Syyriaan hyödyttävät asebisnestä ja pahentavat jännitystä suurvaltojen välillä. Asefirmat voivat odottaa uusia tilauksia ja osakkeenomistajat muhkeita osinkoja.

Sotimalla ei voida ratkaista Lähi-Idänkään ongelmia. Sotaa laajentamalla niitä tuotetaan lisää ja ensimmäisenä kärsii siviiliväestö, ei al Assad. On palattava neuvottelupöytään ja ryhdyttävä etsimään diplomaattista ratkaisua, tätä rauhanliike vaatii. Ydinaseiden aikana se on meidän kaikkien etu, ei kevytmielinen jännityksen kiristäminen suurvaltojen välillä. "Silmä silmästä johtaa siihen, että kohta kaikki on sokeita".

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Presidentin vaaleista


”Vilkas mielikuvitus on köyhän ainut huvitus” laulaa Junnu Vainio. Niinpä minäkin rupesin kuvittelemaan, miten voidaan tai olisiko voitu käyttää presidentin vaaleja mitenkään politiikkamme edistämiseen Suomessa. Mitä silloin pitäisi tai olisi voitu tehdä?
Miltä se mahtaisi näyttää kansan silmissä, jos olisimme koko kommunistien porukan voimin voineet unohtaa erimielisyytemme vasemmiston sisällä. Unohtaneet tällä kertaa miten se ja se on niin EU-myönteinen ja miten se siinä ja siinä hallituksessa teki semmoisia päätöksiä tai jätti tekemättä tämmöisiä ja sen vuoksi ei meille kelpaa. Unohtaneet senkin, että meille soveliaan vasemmistolaisen ehdokkaan pitää olla virheetön kaikin puolin, melkeinpä aito kommunisti, virheetön tietysti sekin.

Entäpä, jos olisimme koko porukan, tosin pienen mutta pippurisen, voimin ruvenneet yksissä tuumin tukemaan ja kutsumaan vasemmiston naisehdokkaita järjestämiimme tilaisuuksiin ja kannustamaan heitä niissä asioissa, jotka melkein tai ihan kokonaankin sopivat meidän ajatustapaan. Rakennettu tällä tavalla pitemmän tähtäimen yhteistä rintamaa uusliberalismia, kapitalismia ja oikeistoa vastaan. Sehän on meidän päälinja, strateginen tavoitteemme maailman muuttamiseksi. Eikä olisi välitetty, vaikka meitä olisi vähän hyljeksitty ja katsottu kieroonkin johtavien piirien taholta muissa vasemmistoleireissä. Erimielisyyksien sijaan olisimme ruvenneet lietsomaan yhteisiä kantoja Natosta, isäntämaasopimuksesta, asehankinnoista, EU:n militarisoinnista, Venäjä-suhteista, ympäristökysymyksistä, työttömien kyykyttämisestä, työajan lyhentämisestä. Käyttäneet mielikuvitustamme ja puolustaneet näkemyksiämme innolla somessa, toreilla ja turuilla.

Muistelleet miten Equadorin varapresidentti taannoin moitiskeli meitä eurooppalaisia vasemmistolaisia keskinäisestä riitelystä ja kannusti muutosvoiman kokoamiseksi ottamaan esille niitä asioita, joista olemme yhtä mieltä.

Kun olin päässyt kuvitelmissani tähän asti, tuli minulle hyvä, voimaantunut olo, enkä millään olisi halunnut herätä kylmään todellisuuteen. Onko todella mahdotonta kääntää katsetta menneisyydestä tulevaisuuteen ja puntaroida kiihkottomasti mitä meidän vähäisillä voimillamme kannattaa tehdä. Kansallismielisen, muukalaiskammoisen ehdokkaan puolesta liputtaminen, silloin kun tulevaisuuden haasteet odottavat meitä, on kuin se kuuluisa ilmavirta Saharaan. Mitään hyötyä siitä ei tulevaisuuden kannalta ole, jos olemme valmiit laittamaan köyhät toisia köyhiä vastaan. Sen sijaan, että näkisimme todellisen vastustajamme, suurpääoman ja kokoaisimme sitä vastaan yhteistä rintamaa.
Viimeksi äänestin Niinistöä vastaan, pitääkö nyt äänestää Nato-jäsenyyttä ja isäntämaasopimusta vastaan, vasemmistolaisuuden puolesta.