Onko Nato joulupukki?

Suomalaisessa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa minua on hämmentänyt pari asiaa. Ensiksi tämä Venäjän uhka. 

 Tosiasiassa Venäjä vähensi radikaalisti asevoimiaan Suomen lähialueilla kylmän sodan jälkeen, eikä niitä ole lisätty. Esimerkiksi Itämerellä oli silloin 40 sukellusvenettä, nyt niitä on yksi tai kaksi. Naton ja Ruotsin laivastovoimat Itämerellä ovat ylivoimaiset Venäjään nähden. Leningradin sotilaspiiriin jäi maavoimien joukkoja 2000-luvun alussa 10-20 prosenttia kylmän sodan tasosta.

Venäjän maavoimien vahvuus on kokonaisuudessaan 230 000 miestä, saman suuruinen kuin Suomen armeijan sodan aikainen vahvuus. Nämä tiedot ovat Lontoon strategisen tutkimuslaitoksen julkaisemia ja ovat kiinnostuneiden saatavissa. Pekka Visuri on kirjoittanut aiheesta blogiin. Onko nyt niin, että valtamedia luo Venäjän uhkaa tietyssä tarkoituksessa? Pohjustetaanko sillä Nato-jäsenyyttä vai mitä?

Kannattaa myös muistaa, että Venäjän ulkomaankaupasta 40 prosenttia kulkee Itämeren kautta. Mahtaako Venäjä haluta alueelle sotilaallista selkkausta?

Toisena kummallisuutena minusta on tämä Nato-jäsenyydestä innostuminen. Jota siis tarvitaan torjumaan kuviteltua Venäjän uhkaa. Todellisuudessa se pilaa suhteemme Venäjään ja maksaa riihikuivaa rahaa, mutta sillä on myös välillisiä, inhimillisiä kustannuksia.

Nimittäin Natolla ei ole mitään automaattisia turvatakuita. Se kuuluisa 5. artikla edellyttää vain jäsenmailta yhteistä keskustelua kriisitilanteessa. Senpä vuoksi pienen uuden jäsenmaan pitää olla mielin kielin isojen kanssa, etenkin johtavan maan, Yhdysvaltojen kanssa. Pitää olla valmis lähtemään kaikkiin mahdollisiin ”liittokuntiin” ja sotiin kaikkialle maailmaan, kun USA:n etu niin vaatii. Nato-Suomelle käy kuten piskuiselle Virolle on käynyt, maailmalla sotimisesta on tullut jo ainakin yhdeksän ruumisarkkua. Sekin pitää ottaa huomioon Nato-jäsenyyden kustannuksissa.

Venäjän uhkakuvien lietsomisella saattaa olla hyvin konkreettisia tavoitteita armeijan piirissä. Uusien hävittäjien hankkimisen on arvioitu maksavan 10 miljardia euroa. Se on aika paljon leikkauspolitiikan oloissa, kun kaikesta tarpeellisesta leikataan ja leikataan. Tuo arvioitu summa saattaa vielä paisua jopa moninkertaiseksi, siitä on kokemusta Hornettien hankinnassa. Silloin vihollinen on hyvin tarpeen.

Olisiko meidän suomalaisten sittenkin viisainta uskoa, ettei Nato ole joulupukki ja luottaa enemmän omaan itsenäiseen turvallisuuspolitiikkaan. Se voisi perustua huolenpitoon kaikista kansalaisista vauvasta vaariin ja mummoon, ei sotilaalliseen pullisteluun.

Vappunaattona Juuassa

Hyvät toverit

Yhdysvallat tulee kutsumatta toukokuussa ilmasotaharjoituksiin tänne Venäjän rajan tuntumaan. Suomea vedetään mukaan Naton Baltian puolustukseen. Päättäjiltämme on unohtunut Paasikiven opetus. Suomen kautta ei saa kohdistua sotilaallista uhkaa Venäjään ja Moskovan tulee luottaa siihen. Muuten joudumme suurvaltojen pelinappulaksi.

Yksikään Itämeren maa ei hyödy sodasta alueella. Venäjän ulkomaankaupasta 40 prosenttia kulkee Itämeren kautta ja Pietarin alue on siitä riippuvainen. Voiko Venäjän johto vaarantaa maansa näin elintärkeät edut aloittamalla sotatoimet Itämeren alueella? Rapakon takana sotapelien ääressä voidaan kyllä kehitellä mitä mielikuvituksellisimpia ajatuksia.

Tässä tilanteessa Suomen pitää oman etunsa vuoksi pysyä erossa Yhdysvaltojen ja Naton hankkeista. Isäntämaasopimus ja muut yhteistyösopimukset Naton kanssa pitää sanoa irti. Ne vaarantavat selvästi Suomen ulkopoliittisen aseman, liikkumatilan ja uskottavuuden. Niiden sijaan Suomi voisi ajaa Itämeren rauhankonferenssia.

Hallitus on alistunut EU -komission ajamaan talouskuriin. Vaalipetoksella hankittua valtaa käytetään vähäosaisten kurittamiseen. Työttömien naulaaminen häpeäpaaluun ja pakottaminen ilmaiseen orjatyöhön ei tuo työpaikkoja. Koulutuslupaus vaihtui satojen miljoonien leikkaamiseen. Eläkeläiset, sairaat ja vammaiset menettävät pienistä eduistaan. Köyhimpien ihmisten riittävä ravinnon saanti on jo uhattuna. Leipäjonot kasvavat. Samaan aikaan hallitus suunnittelee hankkivansa aseita jopa kymmenellä miljardilla.

Hallituksen runnoma kilpailukykysopimus merkitsee 3,5 miljardin ryöstöä pienipalkkaisilta työntekijöiltä vientiteollisuudelle. Sopimusta perustellaan työllisyydellä. Todellisuudessa se leikkaa kysyntää kotimarkkinoilla ja lisää työttömyyttä. Suomalaisen vientiteollisuuden ongelmana eivät ole minkään alan palkat. Ongelma on kokonaiskysynnän puute pääasiallisilla vientimarkkinoilla tai sijainti, kuten paperiteollisuudessa tai tuotekehittelyn puute, kuten Nokian tapauksessa.
Pörssiyhtiöt ovatkin investointilakossa. Suurin osa tuloksesta jaetaan osinkoina sijoittajille ja pankit tekevät rahalla rahaa finanssikeinottelussa. Yksityinen voitonsaalistus, kapitalismi on kyvytön takaamaan ihmisten hyvinvointia.

Sen vuoksi työttömyyteen on tartuttava tosissaan julkisin varoin. Otetaan miljardit keinottelusta elvytykseen ja laitetaan ne asuntojen rakentamiseen, koulujen ja päiväkotien korjaamiseen, ilmastonmuutoksen torjumiseen. Tehdään työllistäviä investointeja raideliikenteeseen ja uusiutuvaan energiaan. Palkkoja pitää korottaa vähintään työn tuottavuutta vastaavasti, silloin ostovoima lisääntyy taloudessa. Työajan pidentämisen sijaan, sitä on lyhennettävä kuuteen tuntiin päivässä ja 30 tuntiin viikossa palkkoja alentamatta. Se parantaa työllisyyttä ja elämän laatua. Tavoitteet saavutetaan solidaarisella taistelulla. Työläisen vihollinen ei ole toinen eri värinenkään työläinen, vaan kapitalisti.

”Raha ei sikiä pankissa työmies, se syntyy sinun työstäsi työmies”, laulettiin ennen. Tämä pitää paikkansa tänäänkin. Kaikki vauraus maailmassa syntyy yhteiskunnallisesti välttämättömästä työstä. Kapitalistit ja keinottelijat riistävät suuren osan työn tuloksista itselleen. Sen vuoksi on moraalinen oikeus vaatia työllä luotua vaurautta yhteiseen käyttöön.
Mutta Sipilän hallitus ei sitä halua, koska se on suuren rahan hallitus.

Helsingin pörssi jakaa tänä keväänä osinkoja yli 11 miljardia. Suuri osa niistä karkaa veroparatiiseihin. Myös hallituksen johtavat ministerit piilottavat niihin rahojaan. Harmaa talous maksaa Suomelle arviolta 10 miljardia vuodessa. Pääomatulojen verotus on kevyempää kuin palkkatulojen. Kuntaveroa pääomatuloista ei makseta ollenkaan. Suomessa ei olekaan kestävyysvajetta, vaan verovaje. Tähän maahan tarvitaan veroremontti, kommunistit vaativat sitä.

Pääomatuloja on verotettava yhdessä palkkatulojen kanssa kiristyvällä asteikolla. Pelkästään EU:n keskitason pääomaverotus toisi viisi ja puoli miljardia lisää verotuloja. Silloin voitaisiin turvata julkiset palvelut. Sitäkään Sipilän hallitus ei halua, vaikka meillä on varaa. Onhan Suomen bruttokansantuote nyt viisin kertainen 70-lukuun nähden, jolloin kansanterveyslaki säädettiin.

Hallituksen takapiru, Elinkeinoelämän Keskusliitto haluaa yksityistää kaiken mahdollisen kuntien terveys- ja sosiaalipalveluja myöten. Sote-ratkaisulla hallitus yhtiöittää ja kilpailuttaa ne. Silloin niihin pääsevät käsiksi ylikansalliset veroparatiisiyhtiöt, attendot, mehiläiset ja terveystalot. Kuitenkin tutkimusten mukaan suomalaisista suurin osa kannattaa julkisia palveluja. Miksi se ei näy politiikassa? Koska meillä on myös demokratiavaje.

Viime vaalien jälkeen Suomessa on ollut tavallisten ihmisten käynnistämiä mielenosoituksia leikkauksia vastaan.
On ollut lastentarhanopettajien mielenilmaus lasten päivähoito-oikeuden puolesta, koululaisten ja eläkeläisten mielenosoitukset. AY -liike kokosi 30 000 ihmistä Rautatientorille Helsinkiin. Kansalaisliike Joukkovoima on koonnut kahteen suureen mielenosoitukseen leikkauspolitiikan vastustajia eri väestöryhmistä. Liikehdinnän taustalla on suuttumus politiikan epäoikeudenmukaisuuteen ja vaalilupausten pettäminen.

Hyvät toverit, vappu on työväenliikkeen kansainvälinen mielenosoituspäivä.
Pariisissa Tasavallan aukiolla ovat ihmiset kokoontuneet tänä keväänä koko yöksi keskustelemaan politiikasta. Liike on jo levinnyt Belgiaan, Saksaan ja Espanjaan. Britannian työväenpuolueen johtoon valittiin nuorten äänillä sosialisti Jerymy Corbin. Yhdysvalloissa sosialisti Bernie Sandersia kannattaa demokraattien esivaalissa suurin osa alle 35 vuotiaista maan presidentiksi.
Kansalaisliikehdintä kasvaa eri puolilla maailmaa. Vaaditaan vaurauden ja poliittisen vaikutusvallan tasaisempaa jakoa. Omistaahan yksi prosentti puolet maailman varallisuudesta.
Näkevätkö nuoret herkemmin, että ihmiskunnan suurten ongelmien ilmastonmuutoksen, nälän, köyhyyden ja sotien ratkaiseminen vaatii uudenlaista poliittista tahtoa.

Toverit
Tähän ihmisten valmiuteen pitää työväenliikkeen ja koko vasemmiston tarttua. Kun kokoamme voimat yhteisten poliittisten tavoitteiden taakse, pystymme muuttamaan maailmaa. Siinä menevät nurin hallitukset ja koko kapitalistinen valtakomento.
Tartutaan rohkeasti tilaisuuteen, kansalaisten omaan liikehdintään, kommunistit ovat siihen valmiit. Siinä on meidän kaikkien tulevaisuus.

Onko yksinkertaista totuutta vaikea ymmärtää?

Tutkija Miika Raudaskoski julistaa kolumnissaan Karjalaisessa 24.2. ettei Suomen pidä palata YYA-ajan ulkopolitiikkaan. ”Suomessa on turha haikailla YYA-aikojen perään. Puolueettomuuspolitiikka toimi omassa ajassaan. Sen perusta lepäsi idän ja lännen vastakkainasettelun varassa… Mitä YYA-ajasta kaivataan? Varmaan vakautta. Sen tavoittelemisessa kannattaa perinneliturgian sijaan miettiä, kuinka sitä parhaiten voi edistää.”
Ja vielä näin, ”Vaatimukset suuremmista panostuksista Venäjä-suhteen hoitamiseen ja toisaalta joukkohysteria harjoittelusta Yhdysvaltain kanssa herättävät kysymään monellako jakkaralla Suomen ulko-ja turvallisuuspolitiikassa voi istua”.


Entinen eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma vastaavasti arvioi Yhdysvaltojen omaa kutsuaan harjoittelemaan Suomessa näin.
"–Jokainen joka käy läpi vähän historiaa, joutuu toteamaan, että sotaharjoitukset – niillä on iso poliittinen signaaliarvo, kun eri maat tekevät niitä yhdessä, osin jopa yksittäisten maiden omillakin harjoituksilla. Niillä on poliittisia seurausvaikutuksia. Kaikki naapurit katsovat, mitä toinen naapuri tekee, mihin se varautuu. Tietenkin myös sitä, ketkä siinä maassa ovat sotilaallisesti läsnä, Heinäluoma sanoi Ylen Ykkösaamun radiolähetyksessä."

"Hän muistutti, että amerikkalaiset ovat kertoneet heillä olevan käynnissä Ukrainan kriisiin liittyen isoja turvallisuuspoliittisia muutoksia. Heinäluoman mukaan Yhdysvallat kehittää vastatoimia Venäjälle ja rakentaa Venäjälle pelotetta.
–Kysymys on, olemmeko tällaisen geopoliittisen ison strategisen pelin yksi nappula. Jos olemme, se pitää tehdä tietoisesti, ja ymmärtää mitä kaikkia seurauksia sillä on, hän lisäsi.
Heinäluoman mukaan kyseessä on iso muutos Yhdysvaltojen linjassa".

Eläköitynyt keskustalainen valtiosihteeri Risto Volanen arvioi blogissaan myös hyvin kriittisesti Yhdysvaltojen sotaharjoituksia Suomessa Venäjän rajan pinnassa.
Hänen mukaansa Venäjän viennistä noin 40 prosenttia kulkee Itämeren kautta. Kuka uskoo, että Putin haluaa vakavaa kriisiä alueelle romahduttamaan Venäjän ja Pietarin talouttta. Volasen mukaan nykyisellä turvallisuusjärjestelyllä ei ole kuitenkaan Washintonissa jakamatonta hyväksyntää."

Suomi yritetään kytkeä aktiivisesti Baltian puolustukseen. Asialla on ollut muun muassa"entinen apulaisulkoministeri Strobe Talbott, joka jo keväällä 1997 esitti pääministeri Lipposelle että Suomi ottaisi vastuun Baltiasta – ja uudisti tuon esityksen presidentti Niinistölle vieraillessaan viime kesänä Suomessa."


"Washingtonin eskaloivaan suuntaukseen kuuluvat myös Baltian maiden, Puolan ja Ruotsin oikeiston lobbyt perinteisine siirtolaisyhteisöineen. Ne ovat myös pureutuneet Yhdysvaltojen hallinnon ja ulkopolitiikan rakenteisiin (kuten EU:nkin), rahoittavat ajatushautomoita sekä mobilisoivat juuri nyt kannattajia asiaansa innostuville presidenttiehdokkaille", Volanen kirjoittaa.

"Suomen ulkopoliittisen johdon oikea linjaus on ollut ”aktiivinen vakauspolitiikka”, mutta käytännössä se on ollut varsin passiivinen ja tosiasiallisesti sotilaiden on annettu ottaa turvallisuuspolitiikka johtoonsa...

"Paras ajankohtainen ratkaisu olisi siis Yhdysvaltojen Suomen sotaharjoituksen peruuttaminen alkuna Itämeren sapelinkalistelun hillitsemiseen ja kääntämiseen liennytykseksi.
Seuraavaksi Suomen tulisi käynnistää valmistelu Itämeren alueeseen vaikuttavien valtioiden turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin koolle kutsumiseksi Helsinkiin.
Sitä ennen Suomen ulkopoliittisen johdon tulisi ottaa johto käsiinsä.” Näin siis Volanen linjaa.

Suomen kansainvälisen aseman vakaus on perustunut Paasikiven ajatukseen, että "maantieteelle emme voi mitään" ja Suomen alueen kautta ei saa kohdistua sotilaallista uhkaa Venäjään. Sotilaallinen liittoutuminen johtaa västämättä siihen, että meistä tulee "suurvaltapolitiikan pelinappuloita". Sen vuoksi Suomen ulkopoliittista linjaa ei saa muuttaa kohti sotilaallista liittoutumista.

Pitkän linjan ulko- ja turvallisuuspolitiikan sanoisinko raskaan sarjan asiantuntija Pekka Visuri on erittäin huolissaan Suomen Kuvalehden haastattelussa.

”Ongelma ei ole Yhdysvaltojen kanssa harjoittelu sinänsä, vaan se, että Suomi tulee tällä toiminnalla osaksi suurvaltapeliä.”

”Minusta on todella huolestuttavaa, että Suomi on lähtenyt tähän mukaan.”

Onko tätä yksinkertaista totuutta vaikea ymmärtää?

Valitettavasti minulle syntyy kuva, että tutkija Raudaskoski ei näe silmälappujensa takaa todellisuutta, vaan elää jossakin omassa toiveidensa kuplassa.