tiistai 9. huhtikuuta 2019

Emme tarvitse hävittäjiä, emme asevarustelua

Meillä Suomessa ei ole mitään vaatimuksia naapureidemme suuntaan. Kukaan ei ole esittänyt mitään vaatimuksia meille. Hävittäjäkauppaa tarvitsee Yhdysvaltojen aseteollisuus voittojensa turvaamiseksi. Hävittäjiä ja asevarustelua tarvitsevat kaikkien maiden asetehtailijat ja -kauppiaat. Niitä tarvitsevat kaikkien maiden sotapoliitikot. Hävittäjät ovat osa Yhdysvaltojen sotilasstrategiaa. Meidät sidotaan niillä osaksi suurvallan politiikkaa. Suomen maanpuolustus ei tarvitse hävittäjiä, jotka lentävät vain myyjän luvalla. Muutama kone riittää ilmavalvontaan rauhan aikana.

Suomella on omat maavoimat, jotka vastaavat alueellisesta maanpuolustuksesta. Niiden ilmatorjunta, muut tykistö- ja rakettiaseet toimivat tarvittaessa varusmiehillä ympäri vuorokauden. Sitä on meidän itsenäinen maanpuolustuksemme. Se on ulkopolitiikan ja diplomatian tukena. Meidän turvallisuutemme perustuu sotilaalliseen liittoutumattomuuteen, uskottavaan ulkopolitiikkaan ja hyviin naapuruussuhteisiin. Hävittäjien kytkykauppa rapakon takaiseen suurvaltaan ei niitä paranna.

 Sipilän hajonneen hallituksen suunnittelema 10 miljardin hävittäjäkauppa on tällä hetkellä Euroopan suurimpia asekauppoja. Se vie viidenneksen Suomen valtion budjetista. Hävittäjien elinkaarikustannukset ovat 30 vuoden ajalta vähintään 30 miljardia. Se on puolet Kataisen ja Sipilän hallitusten koulutusleikkauksista. Se on saman verran, mikä tarvitaan vanhusten hoidon nostamiseen pohjoismaiselle tasolle. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa hävittäjäkauppaan. Pienellä maalla ei ole varaa virheinvestointiin.

Todellinen turvallisuusuhka on ilmastokriisi ja yhteiskunnan eriarvoisuuden kasvu. Niitä ei hävittäjillä torjuta. Tarvitaan investointeja raideliikenteeseen, uusiutuvaan energiaan, ekologiseen tuotantoon. Ne investoinnit työllistävät. Valtiovalta saa niihin edullisimman rahoituksen ja se voi tehdä pitkän ajan investointeja. Yksityiset yhtiöt eivät välttämättä niitä tee, ne saalistavat lyhytaikaisia voittoja. On syytä muistaa, että nykyisestä sähköntuotannon kapasiteetista ainakin kaksi kolmannesta on tehty valtion ja kuntien omilla investoinneilla.
Hävittäjämiljardit tarvitaan ilmastokriisin ratkaisuun.

maanantai 25. maaliskuuta 2019

Valta takaisin eduskunnalle

Viranomaisilta tuli äänestäjille suunnattu tiedote muun vaalimateriaalin yhteydessä. Siinä kerrotaan, mikä se eduskunta on ja mikä sen toimivalta perustuslain mukaan on. Hyvin tarpeellinen ja hyödyllinen tiedote.
Siinä sanotaan muun muassa sanatarkasti näin:
”Eduskunnalla on toimivaltaa myös kansainvälisissä asioissa. Eduskunta hyväksyy Suomen kansainväliset velvoitteet ja niiden irtisanomisen sekä päättää kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattamisesta perustuslain mukaisesti.”

Pitäisikö tämä tiedote lähettää myös meidän korkeille päättäjillemme, että voisivat tutustua siihen. Tämä sen vuoksi, koska Suomessa on eletty merkillistä aikaa vuodesta 1994 lähtien. Silloin tehtiin Naton kanssa rauhankumppanuussopimus ilman minkäänlaista käsittelyä eduskunnassa. Tämän sopimuksen nojalla suomalaiset ovat osallistuneet lukuisiin sotaharjoituksiin Suomessa ja ulkomailla Naton kanssa.
 Tämän sopimuksen kautta meidät on kytketty osaksi Yhdysvaltojen sotilasstrategiaa ja sen asekauppabisnestä. Rauhankumppanuus on muuttunut kumppanuudeksi.

Samalla tavalla niin sanottu isäntämaasopimus on tehty huippuvirkamiesten ja sotilasjohdon toimesta ilman eduskunnan käsittelyä. Sopimuksen allekirjoitti puolustusvoimien komentaja. Välittömästi sopimuksen seurauksena Yhdysvallat kutsui itsensä harjoittelemaan Rissalaan ja ”näyttämään voimaa Venäjälle” keväällä 2016 ja yhteistyö on tiivistynyt koko ajan suurten Nato-maiden ennen muuta Yhdysvaltojen kanssa.

Viime syksynä suomalaiset olivat Norjassa jälleen näyttämässä voimaa Venäjälle suurimmassa kylmän sodan jälkeisessä Naton sotaharjoituksessa Pohjolassa. Niihin liittyen Suomessa oli ensimmäistä kertaa Naton tukikiohta. Parasta aikaa suomalaisten sotilaiden suurin joukko on harjoittelemassa Ruotsissa Nato-joukkojen kanssa. Keväällä tulee Yhdysvallat pitämään perinteisen Bold Quest -harjoituksensa Suomessa. Sitä varten rakennetaan tukikohta Lappiin kahdella miljoonalla. Tukikohta se on pienikin tukikohta ja ongelmallinen sotilaallisesti liittoutumattomalle pienelle maalle.

Tulevan eduskunnan pitää ottaa valta ja tehdä loppu perustuslain vastaisesta toiminnasta ja sanoa irti moiset sopimukset. Ne sitovat meidät Yhdysvaltojen maailmanvalloituspolitiikkaan ja aseteolliseen kompleksiin, pakottavat asevarusteluun ja jännityksen kiristämiseen lähialueilla ja tekevät meistä vielä terroristien maalitaulun.

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Venäjä, Venäjä, Venäjä


Kuluvan talven aikana on spekuloitu, kuinka Venäjä vaikuttaa kevään vaaleihin Suomessa. Kyllä, kyllä Venäjä vaikuttaa pelkällä olemassaolollaan Suomen vaaleihin, sitä todistaa nyt vaalien alla julkistettu Venäjän Voima-raportti. Supon johtaja ei tosin usko merkittäviin vaikutusyrityksiin. Poimin muutamia kiinnostavia kukkasia raporttia käsitelleestä isosta uutisesta Karjalaisessa otsikolla ”Venäjä on Suomelle uhka kaikissa oloissa”.

Raportin mukaan ”Suomessa asevoimalla puolustetaan omaa maata”. Kuten osallistumalla sotilaallisesti liittoutumattomana maana sotilasliiton kanssa kasvaviin harjoituksiin. Huippuna tänä keväänä Yhdysvaltojen johdolla Venäjän rajan tuntumassa järjestettävät Bold Quest-harjoitukset maassamme. Raportissa vielä ihmetellään Venäjän kielteistä reaktiota kasvavaan Nato-johtoiseen harjoitteluun.

Tutkijat pitävät jännitteiden lisääntymistä selvänä ja Venäjällä raportin mukaan on ”intressejä vaikuttaa Suomen tuleviin päätöksiin ja linjauksiin”. Totta kai Venäjää kiinnostaa, mitä rajanaapuri aikoo tehdä. Vaikuttaminen on ollut valtioiden välillä tapana maailmansivu, sitä varten syntyi diplomatia. Tutkijoiden mukaan pitää tulevaan hallitusohjelmaan kirjata Nato-jäsenyyden hakemisen mahdollisuus. Sen valmistelun estänyt kirjaus palvelee raportin mukaan ”Venäjän tavoitteita”. Väheneekö näintutkijoiden mielestä Venäjän kiinnostus vaikuttaa ”Suomen päätöksiin ja linjauksiin”? Tutkijoiden mieleen ei näytä juolahtavan geopoliittisista syistä johtuva Suomen sotilaallisessa liittoutumattomuudessa piilevä maiden yhteinen hyöty.


Melkeinpä parhaana kukkasena voi pitää raportin ajatusta taloudellisesta riippuvuudesta Venäjään varsinkin energiakauppojen vuoksi. Tutkijoiden mukaan näin ”juurrutetaan Suomeen venäläistä läsnäoloa ja tulevaa pehmeää valtaa”. Siitä jo voi päätellä kenen asialla nämä tutkijat ovat. Yhdysvallathan pyrkii innolla löytämään särötysmenetelmällä tuottamalleen maakaasulle ja öljylle markkinoita Euroopasta.

Yhdysvallat on ”läsnäolon ja pehmeän vallan lisäksi” tarjonnut sotilasyhteistyötä ja jatkuvaa yhteistä harjoittelua myös Suomen maaperällä. F-35 hävittäjien hankintaan sidottu 30-40 miljardia tuleviksi 30 vuodeksi on uskomaton ”orjasopimus” Yhdysvaltojen kanssa, jota eliittimme ajaa.

Karjalaisen mukaan raportti painottaa Venäjän asevarustelun kasvaneen reaalisesti vuodesta 2010 myös talouden kokoon nähden. Raportista ilmeisesti puuttuu tarkastelun kannalta ihan oleellinen tieto, että Venäjä leikkasi puolustusbudjettiaan vuonna 2017 talousvaikeuksien vuoksi neljänneksellä ja se taso pysyy jatkossakin. Tutkija Pekka Visurin mukaan kyseessä on ollut armeijan modernisointiohjelma. Suurvaltajännitteiden vuoksi vähennyksiä tuskin tulee, ellei ilmapiiri muutu liennytyksen suuntaan. Joten Venäjän uhka säilyy ja omalla varustelullamme ja jännitystä kiristävällä politiikallamme pahennamme sitä.

Tutkija Sinikukka Saaren mukaan ”on tärkeää käydä rehellistä ja avointa keskustelua myös tärkeistä asioista”. Siihen voi yhtyä. Ministeri Erkki Tuomiojan sanoin Venäjän lisäksi tarkastelussa on otettava huomioon muutkin toimijat koska elämme keskinäisriippuvaisessa maailmassa.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Jakovaraa löytyy

Pörssiyhtiöt jakavat tänä keväänä 13,5 miljardia osinkoina Helsingin pörssissä. Viime vuonna yhtiöt jakoivat osinkoja kaikkiaan 26 miljardin edestä, joten jakovaraa on.
SKP on neljä miljardia maksavan perusturvan rahoittamiseksi tehnyt kymmenkohtaisen ohjelman. Se tuo valtion kirstuun lähes kahdeksan miljardia euroa.

Kataisen hallituksen alentama yhteisövero korotetaan EU:n keskitasolle 24 prosenttiin, se tuottaa miljardin vuodessa. Vuonna 2006 poistetun varallisuusveron palauttaminen ja korottaminen kaksinkertaiseksi tuo 350 miljoonaa. Perintö- ja lahjaveron korottaminen puolella (50%) tuo valtiolle 450 miljoonaa vuodessa. Pääomatulojen verottaminen samoin kuin muita ansiotuloja, myös kunnallisverotus mukana, tuo arviolta 1,3 miljardia verotuloja lisää nykyiseen verrattuna.

Erilaisten yhteisöjen muun muassa eläkerahastojen, sijoitusrahastojen ja säätiöiden maksamille verovapaille osingoille säädetään 15 prosentin vero Saksan malliin. Se tuo 1,2 miljardia. Yli 76100 euroa tienaavien tuloveron korotus 10 prosenttiyksikköä tuo 500 miljoonaa yhteiseen kassaan.

Teollisuuden energiaveron alennus 600 miljoonaa tulee poistaa. Lentomatkailun verovapaudelle ei ole perusteita. Sen poisto tuo 200 miljoonaa ja ilmaisten päästöoikeuksien poisto 100 miljoonaa. Työnantajien sivukulujen alennusten poistaminen muilta kuin alle 10 työntekijän yrityksiltä tuo 2 miljardia euroa vuodessa.

Yhteensä nämä verojen ja maksujen korotukset toisivat valtiolle 7,7 miljardia euroa vuodessa. Lisäksi voidaan säätää pörssikaupalle varainsiirtovero, hiilidioksidiveroa korottaa ja harmaan talouden hillitseminen jäisi vielä keinovalikoimaan.
Hävittäjähankinnoista luopuminen keventäisi tuntuvasti tulevien vuosien menopaineita. Ne maksavat vähintään miljardi euroa vuodessa seuraavien 30 vuoden aikana.

Professori Teppo Krögerin mukaan vanhustenhoidon nostaminen pohjoismaiselle tasolle vaatisi sattumalta lisää rahaa myös miljardi euroa vuodessa. Kumpaan meillä on suurempi tarve ja rahaa siihen. Vanhusten hoitoon laitettu raha kiertää kansantaloudessamme ja työllistää, hävittäjiin upotettu raha katoaa rapakon taakse. Tämä hiukan populistinen vertailu kuvaa hyvin itse asiassa koko SKP:n Perusturva-aloitetta ja sen rahoitusta. Se nostaa kotimaista kysyntää ja työllistää, se leikkaa kerskakulutusta ja hillitsee ilmastokriisiä. Se lisää yhteiskunnallista tasa-arvoa ja sillä on monia myönteisiä vaikutuksia ihmisten terveydestä alkaen koko yhteiskuntaan.

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Ulos oravanpyörästä koko maailmassa

Kulutusyhteiskunnan hullunmyllyn talouskasvun pakko on lisännyt teknologiavihamielisyyttä meidänkin maassamme. Mutta onko ”palaaminen kivikauteen” ympäristöongelmien ja ilmastokriisin ratkaisu? Pääoman kasvupakko kapitalistisessa yhteiskunnassa on se varsinainen syy kaikenlaisten, usein varsin lyhytikäisten härpäkkeiden tuotantoon markkinoille. Julkisia palvelujakin muutetaan markkinaehtoisiksi yksityistämällä ja sielläkin voitontavoittelu määrää toiminnan luonteen. Kuten olemme niin näkyvästi tulleet sen viime kuukausina huomaamaan vanhusten hoivakotien toiminnassa. Kaikkein räikeimmillään kapitalistinen voitontavoittelu näkyy finanssimarkkinoilla, jossa rahalla tehdään rahaa nopeita voittoja saalistaen.

Raha ei kuitenkaan sikiä markkinoilla keinotellen. Uutta jaettavaa syntyy vain tavaratuotannossa, jossa maksamattomasta lisätyöstä tulee kaikkien voittojen lähde. Sen vuoksi finanssikapitalismikin tarvitsee reaalista tuotantoelämää ja talouskasvunpakkoa. Sen takia palkka- ja työehtoja poljetaan.

Nykyaikainen teknologia tarjoaa hyvin mielenkiintoisia mahdollisuuksia ympäristöongelmien voittamiseen ja ilmastokatastrofin torjumiseen. Uusiutuvan energian tuotannolle on maassamme mittavat mahdollisuudet. Mutta menneen hallituksen energiapoliittiset linjaukset ovat menneen ajan haikailua, ydinvoiman lisääminen ja metsien hakkuun kiihdyttäminen biopolttoaineiden tuotantoon on energiaprofessorien kannanoton mukaan erittäin riskialtista.

Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa kehitetty uusi simulointimalli osoittaa, kuinka pääosin aurinkoon ja tuuleen perustuva sähköjärjestelmä voi toimia kaikkialla maailmassa hyödyntämällä ainoastaan uusiutuvia energialähteitä ilman mitään hiili- tai ydinvoiman tasausjärjestelmää.

Nyt olemme sellaisessa tilanteessa, jossa valtioiden pitää saada aikaiseksi ekologinen rakennemuutos koko maailmassa. Se ei onnistu markkinavoimilta. Perustan sille muodostaa uusiutuvan energian tuotanto ja sen säästäminen. Biopolttoaineet eivät ole sitä. Ne ovat ilmaston kannalta jopa neljä kertaa haitallisempia kuin fossiiliset polttoaineet Suomen ilmastopaneelin puheenjohtajan professori Markku Ollikaisen mukaan.

Erittäin mielenkiintoinen teknologinen innovaatio on kasvisten ja perunan tuottaminen hydroponisella, vesiviljelymenetelmällä. Helsinkiläisen ravintolan kokeilussa kasvisten tuotanto on osoittautunut jopa 50 prosenttia halvemmaksi kuin tukusta saadut tuotteet. Mallin toteuttaminen laajassa mitassa paikallisesti koko yhteiskunnassa merkitsisi todellista läpimurtoa kaupunkiviljelyssä. Sen ilmastovaikutukset olisivat valtavat myönteisessä mielessä. Onhan ruuan osuus ja sen rahtaaminen ympäri maailmaa ilmastopäästöistä kolmannes.

Vieläkin kiinnostavampi menetelmä on aeroponinen teknologia. Suomen siemenperunakeskus tuottaa menetelmällä siemenperunoita Tyrnävällä. Kun perinteisessä menetelmässä saadaan neljä -kahdeksan mukulaa juuresta, aeroponisessa menetelmässä niitä saadaan sata.

Onnistuakseen koko yhteiskunnan mittakaavassa nämä toimet vaativat tuotantoon ja rahoitukseen puuttumista valtiovallan toimenpitein. Tarvitaan konkreettinen muutosohjelma, jolla ilmastoliike voi painostaa valtioita tarpeellisiin ratkaisuihin. Muutoksen vaatima rahoitus on otettava sieltä, missä rahaa on eli suurituloisilta ja finanssikeinottelijoilta ja kasvavista sotilasmenoista.

Tavoitteena pitää olla eriarvoisuuden voittaminen maailmanlaajuisesti. Käyttäähän "lännen" 20 prosenttinen väestö 80 prosenttia maapallon luonnonvaroista ja rikkain kaksi prosenttia maailman väestöstä omistaa yhtä paljon kuin köyhin puolikas. Koululaisten maailmanlaajuinen liike osoittaa meille suunnan.

Ohjelman ydinajatus täytyy olla kehittyvän tuotantoteknologian saaminen palvelemaan ihmistä ja oikeudenmukaista yhteiskuntaa eikä keinottelijoiden voitontavoittelun vaatimaa talouskasvua. Sitä polkua kulkemalla voimme vapautua vahingollisesta kerskakulutuksesta ja ”kasvunpakosta” ja päästä kohtuulliseen elämänlaatuun ja toisenlaiseen yhteiskuntaan yhteisellä maapallolla. Vain sitä kautta voimme ratkaista turvallisuuttamme uhkaavan eriarvoisuuden ja ilmastokriisin.

Tarpeettomasta tuotannosta luopuminen, poliittinen ja teknologinen vallankumous vapauttaa meidät lyhyempään työaikaan ja antaa enemmän tilaa kulttuurille ja kehittävälle vapaa-ajalle ja perheelle. Muuttaa maailman inhimillisemmäksi paikaksi elää.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Poistetaan leipäjonot

Eduskuntavaalien alla näyttää siltä, että hyvin yleisesti on lähtökohdaksi hyväksytty raamatullinen ajatus ”köyhät teillä on aina keskuudessanne”. Edes vakavaa pohdintaa siitä, miten 90-luvun laman ja sosiaaliturvan leikkausten seurauksena syntyneet leipäjonot poistettaisiin, en ole nähnyt. Halutaanko niistä kenties kannustavan sosiaaliturvan pysyviä muistomerkkejä? Silloin lapsuutensa menettäneistä puhutaan ”laman lapsina”, jotka ovat joutuneet yhteiskunnan syrjäyttämiksi. Juhlapuheissa heitä muistetaan ja joskus ehdokaskin saattaa valitella heidän kovaa kohtaloaan, mutta todella vaikuttavia toimenpiteitä ”ei ole varaa” ehdottaa.

Johtuneeko siitä, että olemme todistaneet koko tämän vuosituhannen ajan vaurauden keskittyvän pienen vähemmistön haltuun. Suomessakin seitsemän henkeä omistaa yhtä paljon kuin köyhin 40 prosenttia. Sitä kehitystä ei oikein osata tai uskalleta kyseenalaistaa. Sehän vaatisi kajoamista rikkaiden kukkaroon. 90-luvun sosiaaliturvan leikkauksista on tullut pysyviä, koska ne sopivat nykyiseen oikeistolaiseen ajatteluun. Tuloeroja kasvatetaan tahallaan yhteiskunnassa ja kestävyysvajeet ja velkaongelmat ovat köyhien syytä. Ainakin juuri heiltä on leikattu näiden ongelmien hoitamiseksi.

Tutkija Pertti Honkasen mukaan, jos yksin asuvan täysi kansaneläke olisi 1980-luvun tasolla, sen pitäisi nyt olla noin 1 000 euroa kuukaudessa. Takuueläke on kuitenkin vain 785 euroa. Köyhien lasten määrä on noussut jo 150 000 lapseen ja lapsilisien reaaliarvoa on leikattu vuoden 1994 jälkeen 20 - 40 prosenttia. Korkeakouluopiskelijan opintorahan reaaliarvo on nyt noin 35 prosenttia alhaisempi kuin vuoden 1992 opintotuki.

Vaatii tietenkin toisenlaisen maailman ajattelemista, jos halutaan poistaa köyhyys. Siihenhän meillä on varat, puuttuu vain poliittinen tahto. Jos leikkaisimmekin suuria tuloja ja omaisuuksia verotuksella yhteiseen kassaan, silloin jakovaraa olisikin huomattavasti enemmän. Alkaisimme verottaa rikkainta tulonsaajakymmenystä nykyistä huomattavasti kovemmin ja tukkisimme veroparatiisit. Samalla vähentäisimme ympäristölle vahingollista kerskakulutusta ja tekisimme ilmastoteon.

Silloin pystyisimme lopettamaan hyvinvointivaltion häpeätahran, leipäjonot. Siihen tarvitaan vain sosiaaliturvan korottamista EU:n köyhyysrajalle. Se on Suomessa yksinäiselle ihmiselle tällä hetkellä 1230 euroa kuukaudessa. 1200 euron perusturvan maksamista kaikille, jotka eivät saa muuten riittävää toimeentuloa. Pitkäaikaistyöttömille, opiskelijoille, sairaille ja vammaisille, pieneläkeläisille. Sanalla sanoen kaikille köyhille.

Laskelmien mukaan se vaatisi neljä miljardia euroa vuodessa ja olisi merkittävä tulonsiirto yhteiskunnassa. Sen kaikkia myönteisiä vaikutuksia on mahdoton edes laskea. Kotimainen kysyntä kasvattaisi työllisyyttä. Kenties monet köyhyyden mukanaan tuomat ongelmat sairastamisesta alkaen vähenisivät. Muistetaanpa Helsingin kaupungin poliisipäällikön sanat, parasta rikollisuuden torjuntaa on hyvinvointivaltio.

https://www.skp.fi/perusturva1200perustelu

torstai 31. tammikuuta 2019

Itsenäisen turvallisuuspolitiikan puolesta!

Hävittäjiin perustuva asejärjestelmä on kallis ja erittäin haavoittuva. Itsenäisen maanpuolustuksen kannalta se on myös ongelmallinen, lentäväthän hävittäjät vain myyjän luvalla. Joten ne eivät ole vaihtoehto sotilaalliselle liittoutumiselle, vaikka näin harhaanjohtavasti meille uskotellaan muun muassa Karjalaisen pääkirjoituksessa (Karjalainen 22.1.) Päinvastoin, ilmavoimien suosikki Hornettien korvaajaksi, F-35 monitoimihävittäjä sitoo meidät osaksi Yhdysvaltojen sotilaallista strategiaa. Se on turvallisuuspoliittinen ratkaisu.

Halvempi ja toimivampi järjestelmä itsenäisessä maanpuolustuksessa perustuu erilaisiin tykistöaseisiin, raketeista ilmatorjuntaohjuksiin ja panssarin torjuntaan sopiviin ”älyammuksiin”. Nämä eivät tarvitse pitkälle koulutettuja erityisosaajia kuten hävittäjät, vaan tavalliset varusmiehet pystyvät niitä käyttämään. Ne ovat käyttövalmiina ja toimintakunnossa ympäri vuorokauden, toisin kuin hävittäjät. Niitä on myös vaikea paikallistaa ja tuhota sodan oloissa ja ne ovat täysin meidän kontrollissamme.

Hävittäjät soveltuvat suurvaltojen sodankäyntiin. Tosin suurvallatkin ovat siirtymässä ohjuksiin ja miehittämättömiin lennokkeihin, droneihin. Ne vastannevat pääasiassa tulevaisuuden ilmavalvonnastakin, kun robotisaatio etenee vauhdilla sotateknologiassa. Ilmavoimien eläköityneen tarkastajan eversti Ahti Lapin mukaan voimakas kehitys käynnistyi ensimmäisen Persianlahden sodan jälkeen 1990-luvun alussa.

Pienellä maalla ei ole varaa virheinvestointiin maanpuolustuksenkaan kohdalla. Sen vuoksi Suomen historian suurimmasta asevarusteluhankinnasta on käytävä avoin julkinen keskustelu. Mikä on sen luonnollisempi paikka kuin eduskuntavaalit. Silloin hankkeen maksajat voivat ottaa siihen kantaa. Toimivassa demokratiassa kansalaiset ovat valveutuneita päättämään itseään koskevista asioista - turvallisuuspolitiikassakin, ei pelkästään johtavien poliitikkojen, virkamiesten ja sotilaiden pieni piiri.