Itsenäisen turvallisuuspolitiikan puolesta!

Hävittäjiin perustuva asejärjestelmä on kallis ja erittäin haavoittuva. Itsenäisen maanpuolustuksen kannalta se on myös ongelmallinen, lentäväthän hävittäjät vain myyjän luvalla. Joten ne eivät ole vaihtoehto sotilaalliselle liittoutumiselle, vaikka näin harhaanjohtavasti meille uskotellaan muun muassa Karjalaisen pääkirjoituksessa (Karjalainen 22.1.) Päinvastoin, ilmavoimien suosikki Hornettien korvaajaksi, F-35 monitoimihävittäjä sitoo meidät osaksi Yhdysvaltojen sotilaallista strategiaa. Se on turvallisuuspoliittinen ratkaisu.

Halvempi ja toimivampi järjestelmä itsenäisessä maanpuolustuksessa perustuu erilaisiin tykistöaseisiin, raketeista ilmatorjuntaohjuksiin ja panssarin torjuntaan sopiviin ”älyammuksiin”. Nämä eivät tarvitse pitkälle koulutettuja erityisosaajia kuten hävittäjät, vaan tavalliset varusmiehet pystyvät niitä käyttämään. Ne ovat käyttövalmiina ja toimintakunnossa ympäri vuorokauden, toisin kuin hävittäjät. Niitä on myös vaikea paikallistaa ja tuhota sodan oloissa ja ne ovat täysin meidän kontrollissamme.

Hävittäjät soveltuvat suurvaltojen sodankäyntiin. Tosin suurvallatkin ovat siirtymässä ohjuksiin ja miehittämättömiin lennokkeihin, droneihin. Ne vastannevat pääasiassa tulevaisuuden ilmavalvonnastakin, kun robotisaatio etenee vauhdilla sotateknologiassa. Ilmavoimien eläköityneen tarkastajan eversti Ahti Lapin mukaan voimakas kehitys käynnistyi ensimmäisen Persianlahden sodan jälkeen 1990-luvun alussa.

Pienellä maalla ei ole varaa virheinvestointiin maanpuolustuksenkaan kohdalla. Sen vuoksi Suomen historian suurimmasta asevarusteluhankinnasta on käytävä avoin julkinen keskustelu. Mikä on sen luonnollisempi paikka kuin eduskuntavaalit. Silloin hankkeen maksajat voivat ottaa siihen kantaa. Toimivassa demokratiassa kansalaiset ovat valveutuneita päättämään itseään koskevista asioista - turvallisuuspolitiikassakin, ei pelkästään johtavien poliitikkojen, virkamiesten ja sotilaiden pieni piiri.

Minne Suomi aikoo pommittaa?

Moni on varmaan ihmetellyt, kuinka Naton ja erityisesti Yhdysvaltojen sotavoimat voivat ilmaantua toistuvasti Suomen maaperälle harjoittelemaan.

Viimeisin ällistyksen aihe on Yhdysvaltojen johtamat Bold Quest -sotaharjoitukset Suomessa tänä keväänä. Ne ovat poikkeuksellisen kalliit: 4,5 miljoonaa euroa. Niihin osallistuu 2 000 sotilasta 19 maasta, heistä noin 700 suomalaisia. Puolustusministeriön mukaan harjoitellaan monikansallista yhteistoimintaa eri asejärjestelmillä maalta, mereltä ja ilmasta. Puolustusvoimien mukaan ”Tulenkäyttöä edellyttävät testaukset toteutetaan Rovajärven ampuma-alueella. Lentotoiminta toteutetaan Rissalan ja Rovaniemen lentokentiltä Rovajärven alueelle ja Rissalan lähialueelle.”

Valaistusta tilanteeseen tuli pukinkontista toimittaja Pentti Sainion uusimmassa kirjassa ”Minne Suomi pommittaa?”.  Siinä konkaritoimittaja selvittelee 25 vuotta salaisina olleiden, nyt julkisiksi tulleiden asiakirjojen pohjalta tapahtumien kulkua.

Silmät pystyssä olen lukenut, kuinka Naton tarkkailijajäsenestä tuli rauhankumppanuuden kautta Naton kumppani.  Kuinka syntyi ns. isäntämaasopimus, josta ei oikein tiedä, kuka on isäntä ja kuka renki, ja jonka nojalla Nato on ilmestynyt Suomeen. Sotilaallisesti liittoutumaton maamme on viety Naton harjoituksiin opettelemaan avun antamista Naton jäsenmaille 5. artiklan nojalla.

Miettivätkö 19 maata Yhdysvaltojen johdolla sitä, minne pommitetaan seuraavaksi? Nyt on Suomellakin valmius lähteä ”kansanvälisiin tehtäviin”, kun on käyty Alaskassa sovittamassa taidot yhteen Yhdysvaltojen sotakoneiston kanssa. Toisin oli Libyan pommitusten aikaan 2011, vaikka halua oli jo silloin - ainakin Kataisen hallituksen Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbilla. Hornetit ovat vihdoin saaneet hyökkäämiseen sopivat ilmasta maahan ammuttavat JASSM -ohjukset ja viime syksynä lentäjät läpäisivät Alaskan harjoituksissa Yhdysvaltojen soveltuvuustestin tositoimiin.

Sainiota lukiessa pohdin, että kyseessä on ollut mestarillinen hybridivaikuttaminen. Pieni johtavien virkamiesten, sotilaiden ja poliitikkojen piiri on yhteistyössä ulkovaltojen edustajien kanssa vienyt meidät sotilaalliseen yhteistyöhön läntisten suurvaltojen kanssa. Tämä on tapahtunut kansalaisten tietämättä ilman asianmukaisia päätöksiä, ilman mitään keskustelua edes eduskunnassa - julkisuudesta puhumattakaan.
Suunnitellun hävittäjähankinnan kohdalla ei saisi käydä samoin.