perjantai 26. helmikuuta 2016

Onko yksinkertaista totuutta vaikea ymmärtää?

Tutkija Miika Raudaskoski julistaa kolumnissaan Karjalaisessa 24.2. ettei Suomen pidä palata YYA-ajan ulkopolitiikkaan. ”Suomessa on turha haikailla YYA-aikojen perään. Puolueettomuuspolitiikka toimi omassa ajassaan. Sen perusta lepäsi idän ja lännen vastakkainasettelun varassa… Mitä YYA-ajasta kaivataan? Varmaan vakautta. Sen tavoittelemisessa kannattaa perinneliturgian sijaan miettiä, kuinka sitä parhaiten voi edistää.”
Ja vielä näin, ”Vaatimukset suuremmista panostuksista Venäjä-suhteen hoitamiseen ja toisaalta joukkohysteria harjoittelusta Yhdysvaltain kanssa herättävät kysymään monellako jakkaralla Suomen ulko-ja turvallisuuspolitiikassa voi istua”.


Entinen eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma vastaavasti arvioi Yhdysvaltojen omaa kutsuaan harjoittelemaan Suomessa näin.
"–Jokainen joka käy läpi vähän historiaa, joutuu toteamaan, että sotaharjoitukset – niillä on iso poliittinen signaaliarvo, kun eri maat tekevät niitä yhdessä, osin jopa yksittäisten maiden omillakin harjoituksilla. Niillä on poliittisia seurausvaikutuksia. Kaikki naapurit katsovat, mitä toinen naapuri tekee, mihin se varautuu. Tietenkin myös sitä, ketkä siinä maassa ovat sotilaallisesti läsnä, Heinäluoma sanoi Ylen Ykkösaamun radiolähetyksessä."

"Hän muistutti, että amerikkalaiset ovat kertoneet heillä olevan käynnissä Ukrainan kriisiin liittyen isoja turvallisuuspoliittisia muutoksia. Heinäluoman mukaan Yhdysvallat kehittää vastatoimia Venäjälle ja rakentaa Venäjälle pelotetta.
–Kysymys on, olemmeko tällaisen geopoliittisen ison strategisen pelin yksi nappula. Jos olemme, se pitää tehdä tietoisesti, ja ymmärtää mitä kaikkia seurauksia sillä on, hän lisäsi.
Heinäluoman mukaan kyseessä on iso muutos Yhdysvaltojen linjassa".

Eläköitynyt keskustalainen valtiosihteeri Risto Volanen arvioi blogissaan myös hyvin kriittisesti Yhdysvaltojen sotaharjoituksia Suomessa Venäjän rajan pinnassa.
Hänen mukaansa Venäjän viennistä noin 40 prosenttia kulkee Itämeren kautta. Kuka uskoo, että Putin haluaa vakavaa kriisiä alueelle romahduttamaan Venäjän ja Pietarin talouttta. Volasen mukaan nykyisellä turvallisuusjärjestelyllä ei ole kuitenkaan Washintonissa jakamatonta hyväksyntää."

Suomi yritetään kytkeä aktiivisesti Baltian puolustukseen. Asialla on ollut muun muassa"entinen apulaisulkoministeri Strobe Talbott, joka jo keväällä 1997 esitti pääministeri Lipposelle että Suomi ottaisi vastuun Baltiasta – ja uudisti tuon esityksen presidentti Niinistölle vieraillessaan viime kesänä Suomessa."


"Washingtonin eskaloivaan suuntaukseen kuuluvat myös Baltian maiden, Puolan ja Ruotsin oikeiston lobbyt perinteisine siirtolaisyhteisöineen. Ne ovat myös pureutuneet Yhdysvaltojen hallinnon ja ulkopolitiikan rakenteisiin (kuten EU:nkin), rahoittavat ajatushautomoita sekä mobilisoivat juuri nyt kannattajia asiaansa innostuville presidenttiehdokkaille", Volanen kirjoittaa.

"Suomen ulkopoliittisen johdon oikea linjaus on ollut ”aktiivinen vakauspolitiikka”, mutta käytännössä se on ollut varsin passiivinen ja tosiasiallisesti sotilaiden on annettu ottaa turvallisuuspolitiikka johtoonsa...

"Paras ajankohtainen ratkaisu olisi siis Yhdysvaltojen Suomen sotaharjoituksen peruuttaminen alkuna Itämeren sapelinkalistelun hillitsemiseen ja kääntämiseen liennytykseksi.
Seuraavaksi Suomen tulisi käynnistää valmistelu Itämeren alueeseen vaikuttavien valtioiden turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin koolle kutsumiseksi Helsinkiin.
Sitä ennen Suomen ulkopoliittisen johdon tulisi ottaa johto käsiinsä.” Näin siis Volanen linjaa.

Suomen kansainvälisen aseman vakaus on perustunut Paasikiven ajatukseen, että "maantieteelle emme voi mitään" ja Suomen alueen kautta ei saa kohdistua sotilaallista uhkaa Venäjään. Sotilaallinen liittoutuminen johtaa västämättä siihen, että meistä tulee "suurvaltapolitiikan pelinappuloita". Sen vuoksi Suomen ulkopoliittista linjaa ei saa muuttaa kohti sotilaallista liittoutumista.

Pitkän linjan ulko- ja turvallisuuspolitiikan sanoisinko raskaan sarjan asiantuntija Pekka Visuri on erittäin huolissaan Suomen Kuvalehden haastattelussa.
”Ongelma ei ole Yhdysvaltojen kanssa harjoittelu sinänsä, vaan se, että Suomi tulee tällä toiminnalla osaksi suurvaltapeliä.”
”Minusta on todella huolestuttavaa, että Suomi on lähtenyt tähän mukaan.”


Onko tätä yksinkertaista totuutta vaikea ymmärtää?

Valitettavasti minulle syntyy kuva, että tutkija Raudaskoski ei näe silmälappujensa takaa todellisuutta, vaan elää jossakin omassa toiveidensa kuplassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti